Orimattilalaisesta Siiri Saarisesta, 24, on parissa päivässä tullut valtakunnan epävirallinen heijastinten puolestapuhuja. Saarinen perusti Facebookiin muutama päivä sitten heijastimen käyttöön kannustavan ryhmän, johon on liittynyt toistakymmentätuhatta ihmistä.
Ihmiset jakavat ryhmässä kuvia itsestään, lapsistaan ja lemmikkieläimistään heijastinliiveissä. Moni kertoo koristelevansa itsensä heijastimilla kuin joulukuusen.
Ryhmän idea on, että vaikka heijastinten käyttö olisi jonkun mielestä noloa, tässä asiassa on siistiä ja fiksua olla nolo, kertoo ryhmän perustanut Saarinen.
– Kannustamme ihmisiä pukeutumaan "taikaviittoihin". Ihmiset ovat laittaneet valtavan määrän kuvia heijastinvarusteistaan ja siitä, millaisissa tamineissa iikkuvat pimeässä ulkona. Positiivisia kommentteja on tullut älyttömästi, mikä on mahtavaa!
Vastasin lapselle, että päälläni on taikaviitta, jotta autot näkevät minut pimeässä.
Siiri Saarinen
Taikaviitoilla Saarinen tarkoittaa heijastinliivejä. Kimmoke ryhmän perustamiseen tuli, kun Saarinen joutui selittelemään heijastinten käyttöään niitä noloiksi nimittäneelle pienen lapsen vanhemmalle.
Äiti lapselleen: Heijastinliivi on nolo
Saarinen asuu parin kilometrin päässä Orimattilan keskustasta. Hän lenkkeilee mäyräkoiriensa Matin ja Niilon kanssa usein myös valaisemattomilla reiteillä.
Oman, lemmikkien ja muiden tienkäyttäjien turvallisuuden vuoksi Saarinen on hankkinut sekä itselleen että koirilleen heijastinliivit, jotka puetaan ylle ennen lähtemistä ulos.
Äiti vastasi pojalleen, että 'et saa' ja 'se on nolo'.
Siiri Saarinen
Viime viikolla ulkoilulla tuli vastaan tilanne, joka jätti Saarisen sanattomaksi.
– Lähdin koirien kanssa lenkille. Vastaan tulivat äiti ja pieni poika, joka kysyi minulta, mitä koirallani on päällä. Poika kehui koiran vilkkuvaa heijastinpantaa siistiksi ja hienoksi. Sitten poika kysyi, mitä minulla itselläni on päällä, Saarinen kertaa.
Hän oli vetänyt tavalliseen tapaansa ulkoilutakin päälle heijastinliivin.
– Vastasin lapselle, että päälläni on taikaviitta, jotta autot näkevät minut pimeässä. Poika hihkui ilosta ja kiljaisi äidilleen, että haluaa samanlaisen. Äiti vastasi pojalleen, että 'et saa' ja 'se on nolo'.
Saarisesta äidin reaktio oli käsittämätön. Hän meni siitä niin hämilleen, ettei osannut sanoa mitään, mutta kirjoitti myöhemmin kohtaamisesta Facebookiin.
Sittemmin Saarisen postausta on jaettu toistakymmentätuhatta kertaa.
Pimeä kulkija säikäyttää niin, että happi loppuu
Saarisen mielestä aivan liian harva suomalainen käyttää heijastinta. Hänestä avainroolissa halvan henkivakuutuksen yleistymisessä ovat aikuiset ja lasten vanhemmat.
– Kun olin itse ala-asteella, oli nöyryyttävää panna taikaviitta päälle. Yhden heijastimen pystyi laittamaan takkiin pitkin hampain. Toivoisin, että asennekasvatus ja liikenneturvallisuusteot lähtisivät vanhemmista. Jos aikuisen mielestä on noloa käyttää taikaviittaa, se on noloa myös lapsen mielestä.
Toivoisin, että asennekasvatus ja liikenneturvallisuusteot lähtisivät vanhemmista.
Siiri Saarinen
Paljon pimeässä liikkuva Saarinen muistuttaa, että heijastimen käyttö on myös huomaavaisuutta. Hän on itsekin säikähtänyt useamman kerran, kun auton valokeilaan on ilmestynyt ihminen pimeydestä.
– Siinä loppuu happi ja tuntuu, että sydän jättää pari lyöntiä välistä. Tuntuu, että ehkä yhdellä kymmenestä kulkijasta on heijastimet.
Taikaviittakuvat jakoon!
Saarinen jakoi postauksensa heijastinvälikohtauksesta ja perusti Taikaviitta – siistii olla nolo -ryhmän, koska toivoo, että heijastenten käyttöön liittyvistä nolousajatuksista päästäisiin eroon ja ihmiset ryhtyisivät pitämään heijastimia fiksujen varusteena.
Hänestä on hienoa, että niin monet allekirjoittavat ajatuksen heijastinten tärkeydestä ja ovat jakaneet oman heijastinkuvansa ryhmässä.
– Haluamme sanoa, että on siistiä olla nolo! Olen iloinen, että asia koskettaa niin monia ihmisiä.