Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) oli mukana järjestämässä mikkeliläisen kauppakeskuksen omistuksia Belgiaan perheensä holdingyhtiölle. Toivakka omistaa edelleen pienen osan holdingyhtiöstä.
Kyse on jo toisesta Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ministeristä, joka on ollut mukana verosuunnitteluun tarkoitetussa yritysjärjestelyssä. Syyskuussa Yle kertoi ministeri Anne Bernerin (kesk.) toimineen pitkään luxemburgilaisen holdingyhtiön hallituksen jäsenenä.
Verosuunnittelu on laillista toimintaa, jossa käytetään hyväksi lain sallimia keinoja minimoida maksetut verot.
Ennen poliitikoksi ryhtymistään Toivakka toimi päivittäistavarakaupan yrittäjänä Mikkelissä. Vuonna 2005 Toivakka ja hänen miehensä Jukka Toivakka siirtyivät kiinteistöalan sijoittajiksi ja rakennushankkeiden kehittäjäksi.
Yksi Toivakan perheen suurhankkeista oli rakentaa Mikkelin keskustaan suuri kauppakeskus. Kymmenien miljoonien rakennushankkeen myötä Mikkelin keskustassa avasi marraskuussa 2009 ovensa kauppakeskus Akseli.
Kauppakeskuksen omistavat Toivakan suku, mediayhtiö Länsi-Savo Oy sekä Laakkosen perhe sijoitusyhtiönsä kautta. Laakkoset ovat suuromistajia esimerkiksi sanomalehti Karjalaisessa sekä Autotalo Laakkosessa.
Kauppakeskuksessa toimii noin 50 liikettä ja tilaa siellä on yli 12 000 neliötä.
Yhtiö perustettiin kiinteistökauppaa varteen
Toivakat järjestelivät omistuksensa mikkeliläisessä kauppakeskuskiinteistössä moniportaisesti. Suomessa toimii perheen yhtiö K5 Kiinteistökehitys, joka omistaa osuuden kauppakeskuksesta.
K5 Kiinteistökehityksen omistaa kuitenkin belgialainen holdingyhtiö Vacca-Invest SPRL. Omistusjärjestely käy ilmi K5 Kiinteistökehitys Oy:n vuoden 2009 yhtiökokouksen pöytäkirjasta. Sen mukaan Vacca-Invest SPRL omistaa K5 Kiinteistökehityksen koko osakekannan.
Yhtiö nimi lienee keksitty toisesta Toivakan suvun yhtiöstä, vuonna 1998 perustetusta Vakka-Invest Oy:stä. Lenita Toivakka oli myös tämän yhtiön hallituksen jäsen ennen politiikkaan siirtymistään.
Ministeri Toivakan mukaan holdingyhtiö perustettiin, koska kauppakeskus oli tarkoitus myydä ulkomaisille kiinteistösijoittajille.
– Kyseinen järjestely liittyi jo kolme polvea saman perheen hallussa olevan perheyrityksen merkittävään rakennushankkeeseen jossa alkuperäinen tavoite oli myydä kehityskohteena ollut kauppakeskus ulkomaiselle kiinteistösijoittajalle. Järjestelyssä on kaikilta osin noudatettu EU:n lainsäädäntöä, Toivakka ja hänen miehensä Jukka Toivakka kirjoittivat Ylelle lähettämässään sähköpostissa.
Toivakka myöntää, että yhtiö perustettiin osittain verosuunnittelun takia. Hänen mielestään kyse on normaalista liike-elämän toimintatavasta.
– Ylipäätään on tärkeää, että yritykset noudattavat lakia. Tässäkin tapauksessa on tehty sellaista verosuunnittelua, että joka on oikeastaan yritysmaailmassa ihan normaalia ja sallittua. Ei ole tehty mitään lainvastaista, Toivakka sanoo Ylelle.
Kenen idea tämän belgialaisen holdingyhtiön perustaminen alun perin oli, ministeri Toivakka?
– Nyt täytyy sanoa, että en ollut millään tavalla mukana yhtiön operatiivisessa toiminnassa. Puhutaan vuodesta 2007 ja näitä asioita kannattaa kysyä nimenomaan niiltä, jotka olivat toteuttamassa tätä, eli mieheltäni ja hänen veljeltään.
Olitte hallituksen jäsen CM-Toivakassa ja omistitte osuuden yhtiöstä. Eli te ette tiennyt mitä yhtiössä tapahtui?
– En ollut mukana operatiivisessa toiminnassa enkä päättänyt näistä asioista, Toivakka sanoo.
Kiinteistökauppa kaatui, mutta omistukset jäivät Belgiaan
Belgian kaupparekisterin mukaan holdingyhtiöyhtiö on perustettu loppuvuodesta 2007. Sen omistavat neljä suomalaista yhtiötä, eli CM-Toivakka Oy, Jassa-Invest Oy, Maksimatti Oy ja TMR-Sijoitus.
CM-Toivakka on Lenita Toivakan ja hänen miehensä Jukka Toivakan perustama yritys. CM-Toivakka omistaa Belgian kaupparekisterin tietojen mukaan edelleen 25 prosenttia belgialaisesta holdingyhtiöstä. Belgialaisen holdingyhtiön kolme muuta osakasyhtiötä ovat nekin Toivakan suvun hallussa.
Toivakan suvun omistusosuus mikkeliläisessä kauppakeskuksessa on noin 33 prosenttia. Lenita Toivakan, hänen miehensä ja lastensa omistusosuus on noin viisi prosenttia.
Belgialaisen holdingyhtiön perustamisen aikana loppuvuodesta 2007 CM-Toivakan hallituksen jäseninä toimivat vain Lenita ja Jukka Toivakka, jotka myös omistivat tuolloin yhtiön. Toivakka on ollut kokoomuksen kansanedustaja maaliskuusta 2007 lähtien.
Ministerin sidonnaisuuksia koskevassa ilmoituksessa Lenita Toivakka kertoo omistavansa edelleen kahden prosentin osuuden CM-Toivakka Oy:stä. Lenita Toivakka mainitsee "muiksi merkittäväksi tulonlähteikseen osingot ja autoedun CM-Toivakka Oy:stä sekä vuokratulot liikekiinteistöistä."
Toivakan belgialaisen holdingyhtiön tulot ovat olleet toistaiseksi varsin vaatimattomia. Yhtiössä on varoja vain muutamia kymmeniä tuhansia. Yhtiö on jäänyt tietyllä tavalla lepotilaan, kun suunnitelma kauppakeskuksen myynnistä ei toteutunut. Kiinteistön vuokraamisesta saadut tulot ovat menneet suomalaiselle yhtiölle.
Jukka Toivakka ei halunnut kertoa Ylelle, minkä tahojen kanssa kiinteistön myymisestä käytiin neuvotteluita.
– Nämä asiat ovat liikesalaisuuksia joista olen allekirjoittanut salassapitosopimuksen, Jukka Toivakka kirjoitti Ylelle lähettämässään sähköpostissa.
Belgialaisen yhtiön käytännön asioita hoitamaan on nimitetty Intertrust-yhtiön työntekijöitä. Sveitsiläinen Intertrust maailman suurin varallisuudenhoitopalveluita tarjoava yritys. Se toimii myös kaikissa maailman keskeisimmissä veroparatiiseissa, kuten Caymansaarilla, Brittiläisillä Neitsytsaarilla, Luxemburgissa ja Sveitsissä.
Kiinteistösijoittajat hyödyntävät usein holdingyhtiöitä
Holdingyhtiöiden käyttö osana verosuunnittelua on varsin yleistä kiinteistösijoittajien keskuudessa. Kiinteistösijoittajat käyttävät usein mekanismia, jota kutsutaan alikapitalisoinniksi.
Tällä tarkoitetaan tapaa, jossa korkean verotuksen maassa toimivat tytäryhtiöt velkaannutetaan tytäryhtiöille, jotka toimivat matalan veroasteen maissa. Menettelyn takia korkean verotuksen maassa maksetut verot jäävät usein hyvin alhaiseksi.
Verosuunnittelussa käytetään hyväksi korkomenojen vähennysoikeutta. Lain mahdollistamaa verosuunnittelun mahdollisuutta tiukenettiin vuonna 2012. Vero-oikeuden professorin Heikki Niskakankaan mielestä lakiin jäi kuitenkin porsaanreikä.
– Suurin yksittäinen joukko, jota rajoitus ei koske, on ulkomaiset kiinteistösijoittajat, Niskakangas kommentoi lakimuutosta vuonna 2012 Ylelle.
Yleensä omistuksia keskitetään Luxemburgiin tai esimerkiksi Hollantiin. Monet kansainväliset suuryritykset ovat keskittäneet Belgiaan esimerkiksi rahoitustoimintojaan maan tarjoaman suotuisan verolainsäädännön takia. Korkotulojen vähentämistä koskevat säädökset ovat yrityksille varsin edullisia Belgiassa.
Ajankohtainen kakkonen löysi toukokuussa Belgiasta 20 miljardia suomalaisten kansainvälisten konsernien verosuunnittelurahaa. Uutistoimisto Reuters kertoi helmikuussa, että Euroopan komissio selvittää Belgian yrityksille antamia veroetuja.
Toivakat ovat Keskon suuromistajia
Toivakan puoliso, liikemies Jukka Toivakka on yksi kolmesta jäljellä olevista ehdokkaista Suomen jääkiekkoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Hän on ensi kaudella jääkiekon SM-liigaan nousevan Mikkelin Jukureiden puheenjohtaja.
Jukka Toivakka on hallituksen jäsen, puheenjohtaja tai toimitusjohtaja yli 15:sta yrityksessä. Toivakan suvun omistama A. Toivakka Oy on yksi Keskon suurimmista osakkeenomistajista.
A. Toivakan osakeomistusten arvo on yli kuusi miljoonaa euroa.
Äänimäärällä mitattuna A. Toivakka Oy on Keskon kymmeneksi suurin omistaja, osakemäärillä mitattuna 27. suurin.
Jutussa kerrottiin aluksi, että Lenita Toivakan, hänen miehensä ja lastensa omistusosuus kauppakeskuksesta on noin 13 prosenttia. Oikea omistusosus on viisi prosenttia.