Tulli on paljastanut suuren turkisnahkojen kauppaan liittyvän rikoskokonaisuuden. Viranomaiset epäilevät, että kansainväliseen rikosvyyhtiin liittyy muuna muassa rahanpesua ja veronkiertoa.
Tulli sai keväällä 2013 rikostiedustelussaan selville, että Pohjanmaalla ostetaan turkisnahkoja suoraan turkistarhoilta. Tulli ja Pohjanmaan poliisilaitos perustivat jutun tutkintaa varten yhteisen talousrikostutkintaryhmän.
Viranomaisten mukaan kyseessä olevassa rikoskokonaisuudessa on kyse laajasta harmaan talouden toiminnasta. Tutkijat epäilevät, että turkistarhoilta on vuosina 2008–2013 ostettu suoraan jopa 150 000 siniketun, minkin ja supin nahkaa. Nahkojen arvo on yhteensä noin 19,6 miljoonaa euroa.
Ohimyynti on yksi harmaan talouden yleisimpiä ilmenemismuotoja. Ostoihin epäillään liittyneen veronkiertoa, rahanpesua ja vääriä kauppalaskuja.
Jutun esitutkinta on edelleen osittain kesken. Tutkijoiden mukaan tähän mennessä selvitetyn rikoshyödyn määrä on noin 1,5 miljoonaa euroa.
Vyyhteen sotkeutunut noin 30 turkistarhaa
Esitutkinnan alussa selvisi, että Suomessa asunut kreikkalainen henkilö on ostanut vuosien 2008–2013 aikana noin 36 000 siniketun ja noin 4 000 minkin nahkaa suoraan noin kolmeltakymmeneltä turkistarhalta.
– Turkisnahkojen arvo on yhteensä noin neljä miljoonaa euroa. Nahat on viety maa- ja meriteitse Kreikkaan ja sieltä edelleen Euroopan yhteisön ulkopuolelle muun muassa Turkkiin, kertoo valvontajohtaja Hannu Sinkkonen Tullista.
– Turkkiin menneen tavaran vientiselvitys epäillään tehdyksi väärillä kauppalaskuilla, joissa turkisnahkojen arvo on alimmillaan ilmoitettu noin 10 prosentiksi niiden todellisesta arvosta.
Viranomaisten mukaan turkisnahkojen ostot on rahoitettu rahansiirroilla Kreikasta ja veroparatiisimaista. Rahat on nostettu pankista Pohjanmaalla. Nostojen yhteissumma on yli kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi muilla keinoilla ulkomailta Suomeen käteisvaroja on tuotu noin kaksi miljoonaa euroa.
– Tulli on tutkinut asiaa ostojen osalta törkeänä rahanpesuna ja avunantona veropetoksiin ja kirjanpitorikoksiin. Tältä osin esitutkinta on loppuvaiheessa ja se on siirtymässä syyteharkintaan.
Sinkkosen mukaan Tulli on tehnyt asiakokonaisuuteen liittyen yhteistyötä muun muassa Kreikan, Ranskan, Turkin ja Dubain viranomaisten sekä Europolin kanssa.
Veroja jätetty maksamatta
Verohallinto on selvittänyt kreikkalaisen turkismyyjän verovelvollisuusasemaa sekä hänen liiketoimintansa luonnetta ja laajuutta Suomessa. Tutkinnassa on tehty yhteistarkastuksia Kreikan veroviranomaisten kanssa.
Tarkastusten seurauksena Kreikassa toimineen yrittäjän on todettu jättäneen ilmoittamatta useita miljoonia euroja verotettavia tuloja Kreikan veroviranomaisille. Kreikan veroviranomaiset ovat määränneet yritykselle jälkiveroja noin 1,5 miljoonaa euroa.
Suomessa Verohallinto jatkaa turkistarhaajien veromenettelyjen selvitystä. Poliisi tutkii vakavimpia tapauksia.
– Ohi kirjanpidon myyntiä harjoittaneille turkistarhaajille on määrätty tai määrätään veronkorotuksia. Kolmen turkistarhaajan osalta veropetos- ja kirjanpitorikossyytteet ovat jo vireillä käräjäoikeudessa, kertoo Pohjanmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Olli-Pekka Punkari.
Hänen mukaansa yhdessä tapauksessa veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta on jo langetettu ehdollinen vankeusrangaistus.
Pohjanmaalaisen yrityksiä epäillään törkeistä rikoksista
Esitutkinnassa on myös selvinnyt, että Pohjanmaalla toimineen henkilön omistuksessa olevat yritykset ovat vieneet lentoteitse suoraan turkistarhoilta hankittuja siniketunnahkoja Kiinaan väärillä kauppalaskuilla noin 15 miljoonan euron arvosta.
Tutkijoiden mukaan vientejä varten tehtiin eri kauppalaskut Suomen ja Kiinan viranomaisille. Tutkijat epäilevät, että näin toimimalla vähintään 110 000 siniketun turkisnahan maahantuontiarvot jäivät Kiinassa yli kuusi miljoonaa euroa todellista pienemmiksi.
Verohallinto epäilee, että yritysten toiminnassa on ollut väärinkäytöksiä myös suomalaisen verotuksen osalta. Verohallinto on tehnyt niihin liittyen tutkintapyynnöt Tullille.
Tutkittavia yrityksiä epäillään törkeästä rahanpesusta, törkeästä veropetoksesta ja törkeästä tulliselvitysrikoksesta sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Tämän asiakokonaisuuden tutkinta on vielä kesken. Tapaukset siirtyvät aikanaan syyteharkintaan Pohjanmaan syyttäjänvirastoon.