Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Steve Mosesin syöksykierre farmissa jatkuu – kuusi peliä ilman maalia ja myöhässä harjoituksista

Viime kaudella Jokereille KHL:ssä 36 maalia laukonut Steve Moses on viettänyt koko alkukauden farmiliiga AHL:ssä tehden vaivaiset kaksi maalia. Viimeiset kuusi peliä ovat sujuneet ilman täysosumia.

Steve Moses
Steve Moses Jokerien paidassa viime kaudella. Kuva: Tomi Hänninen
Arimo Laakkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jokereissa viime kaudella KHL:n maaliennätyksen 36 osumallaan paukutellut ja Nashvillen kanssa vuoden sopimuksen tehnyt Steve Moses ei ole vielä päässyt pelaamaan otteluakaan NHL:n puolella.

Amerikkalaisen koko alkukausi on vierähtänyt farmiliiga AHL:ssä, ja 12 ottelussa Moses on pystynyt tekemään ainoastaan kaksi maalia.

Viimeiset kuusi peliä Milwaukee Admiralsin paidassa ovat sujuneet ilman osumia, joten maaleista elävä hyökkääjä on ollut todella tehoton.

Moses pelasi sunnuntain vastaisena yönä Milwaukeen ykkösketjussa. Hän laukoi kaksi kertaa, muttei onnistunut ohittamaan Charlotten suomalaismaalivahtia Rasmus Tirrosta. Milwaukee kuitenkin voitti ottelun 3-1 takuumiehenään 30 kertaa torjunut Juuse Saros.

Viimeksi Moses on onnistunut maalinteossa 29. lokakuuta. Kutsua ylös NHL:n puolelle lienee turha odotella, jos kiekko ei ala upota maaliin useammin.

Moses myös jätettiin 5. marraskuuta kokonaan ulos Milwaukeen kokoonpanosta joukkueen sääntöjen rikkomisen takia. Hyökkääjä oli tuolloin myöhässä harjoituksista.

Mosesin koko alkukauden tehot ovat 2+3. Miehen onneksi hänellä on Nashvillen kanssa yksisuuntainen sopimus, joten hän nauttii farmissakin miljoonan dollarin vuosipalkkaa.

Suosittelemme