Tampereen taidemuseon muumit alkavat olla jo tottuneita muuttajia. Viimeksi muumit vaihtoivat laaksonsa paikkaa vuodenvaihteessa 2012-2013. Tuolloin muuttomatka suuntautui Tampereen pääkirjasto Metson alakerrasta Tampereen taidemuseon alakerran pieniin tiloihin.
Nyt Tove Janssonin hahmoilla ja taideteoksilla on edessään toinen muutto vuoden 2016 lokakuun lopussa. Tällä kertaa suuntana on Tampere-talo, jossa toukokuussa 2017 avautuvalle Muumimuseolle on tilaa 1 500 neliön verran.
– Näistä noin 1300 neliötä on näyttelytilaa. Parisataa neliötä on varattu opetusta ja toimistotöitä varten, kertoo Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju.
Etäisyydestä huolimatta muumit ovat osa taidemuseota
Uusi Muumimuseo tulee pysymään tiukasti osana Tampereen taidemuseota, vaikka uudet tilat vuokrataankin Tampere-talosta. Museon tilat laatinut arkkitehti luonnehtii uuden museon tiloja aivan omaksi ilmastokseen Tampere-talon sisällä.
– Lisäksi uudessa tilassa on omat turvajärjestelynsä ja tuulikaappinsa, joka erottaa Muumimuseon selkeästi omaksi tilakseen muusta ympäröivästä rakennuksesta, Myllyharju painottaa.
Muumeja on näytillä myös muuton aikana
Muumit siis poistuvat taidemuseon laaksostaan vuoden 2016 lopulla ja uusi Muumimuseo avautuu vasta seuraavan vuoden toukokuussa. Taidemuseon johtaja lupaa, että muumien ystäville on Tampereella koko ajan jotakin katsottavaa ja ihmeteltävää.
– Tampere-talon talvipuutarhaan tulee Muumilaakson ja Muumimuseon muuton väliseksi ajaksi Making of -näyttely, jossa on muistumia vanhasta ja kurkistusta uuteen, taidemuseon johtaja lupaa.