Pitkään povattu fyysisen äänilevyn kuolema ei lupaa hyvää perinteisille jukeboxeille. Boxeja on tällä hetkellä käytössä muutamia satoja.
– Kyllähän ne sellaista katoavaa kansanperinnettä ovat, valitettavasti. Ravintoloissa on niin paljon muuta ohjelmaa tarjolla, on karaokea ja vaikka mitä. Jotenkin näyttää siltä, että jukeboxit jäävät vähän muun ohjelmatarjonnan jalkoihin. Ehkä nuorempi sukupolvi on tottunut kuuntelemaan musiikkinsa ilmaiseksi kännyköistään, Pelikan asiakaspalvelupäällikkö Seppo Seppälä harmittelee.
RAY keräsi aikanaan tilastoa jukeboxien soitetuimmista kappaleista. Vähiten soitetut rallit saivat väistyä RAY:n oman levyraadin valitsemien uutuuksien tieltä säännöllisesti. Nykyään toimintaa pyörittävä Pelikakin seuraa jukebox-kappaleiden soittoa, mutta enää linja ei ole yhtä jyrkkä.
– Levyjä uusitaan ihan ravintoloilta ja niiden asiakkailta tulevan palautteen ja toiveiden perusteella. Jukeboxeistahan näkee soitetuimmat kappaleet ja niiden suosituimpien kappaleiden tyyppisiä levyjä pyritään tarjoamaan tilalle. Jos jotain vaihdetaan niin yleensä ne vähiten soitetut lähtee, Seppälä tiivistää.
Ravintoloitsija: jukeboxilla on oma uskollinen käyttäjäkuntansa
Lohjan Latobaarin cd-jukeboxi pauhaa lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Neljällä eurolla saa valita seitsemän seuraavaksi soivaa kappaletta. Tänä syksynä osittain päivitetty levyvalikoima yltää Jamppa Tuomisesta Antti Tuiskuun ja Deep Purplesta Paula Koivuniemeen. Jukeboxilla on oma selkeä roolinsa baarin tunnelman luomisessa.
– Muutamia sellaisia ihmisiä ja porukoita on, jotka saattavat soittaa jukeboxia koko illan. Eihän se ravintolalle mikään rahasampo ole, vaan yksi palvelu muiden joukossa. On jukeboxista kuitenkin se hyöty, että asiakkaat viihtyvät meillä kenties kauemmin sen ansiosta, ravintolapäällikkö Tom Hillner puntaroi.
Hillnerillä ei ole aikomustakaan luopua jukeboxista.
– Sehän on juuri siinä mielessä kiva laite, että niitä ei enää juuri missään ole. Niin kauan kuin yksikin asiakas haluaa sitä käyttää, niin se saa olla. Ei siitä mitään haittaakaan ole, Hillner huomauttaa.
Perinteinen jukeboxi jäänee digipalveluiden jalkoihin
Tilaa vievien ja työläästi huollettavien levyboxien rinnalle on jo aikaisemmin tullut digitaalisia jukeboxeja. Nyt uusinta uutta ovat tietokonepohjaiset TouchTunes-laitteet ja julkiseen käyttöön räätälöity versio Spotifystä.
– Digitaalisissa systeemeissä on se hyvä puoli, että niihin saa nopeasti uudet kappaleet sisään. Kun Lordi voitti Euroviisut, niin se kappale ladattiin heti digitaalisiin jukeboxeihin ja sitähän soitettiin aivan älyttömästi. Aikanaan vinyyliboxit katosivat ja tilalle tuli cd. Nyt taitaa käydä sama juttu cd-boxeille ja digitaalinen musiikki tulee tilalle, Pelikan Seppo Seppälä arvioi.
Kaikille ravintoloitsijoille modernit vimpaimet eivät kuitenkaan kelpaa, vaan osa haluaa edelleen perinteisen cd-jukeboxin. Myös tilastojen valossa vanhemmat julkaisut soivat jukeboxeissa uutuuksia useammin. Esimerkiksi Metallican Whiskey in the jar on pysytellyt Pelikan digijukeboxien kolmen soitetuimman kappaleen joukossa jo yli kymmenen vuoden ajan.