Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Maahanmuuttajan pahoinpitelystä epäillään kolmea suomalaista miestä Kangasalla

Kaivannon vastaanottokeskuksessa pahoinpideltiin tiistaina irakilaissyntyinen mies. Tekijät käyttivät aseenaan puukkoa, sekä löivät häntä nyrkeillä. Poliisi etsii teosta kolmea suomalaista miestä.

Kaivannon sairaala ulkoa.
Kuva: Petri Aaltonen / Yle
Liisa Leinonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaivannon vastaanottokeskuksen pihassa tapahtui tiistai-iltana pahoinpitely, jossa rikoksen uhrina oli irakilaissyntyinen mies. Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan uhri oli puhunut pihalla puhelimeen, kun paikalla oli ajanut tumma tai musta henkilöauto, josta oli noussut ulos kolme suomalaista miestä.

Tekijät olivat pahoinpidelleet uhria nyrkein lyömällä ja puukolla. Tekijät olivat poistuneet paikalta teon tehtyään.

Uhri oli toimittu sairaalahoitoon. Hänen vammansa eivät olleet vakavia ja hän on päässyt jo pois sairaalasta.

Epäillyistä kaksi on noin 175 cm pitkiä ja yksi noin 180 cm. Yhdellä tekijöistä on oikeassa kämmenselässä tatuointeja.

Poliisi tutkii tekoa törkeänä pahoinpitelynä.

Poliisi pyytää asiaan liittyen vihjetietoja. Ne voi ilmoittaa soittamalla numeroon 029 544 5890 tai sähköpostiosoitteeseen keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi

Muokattu kello 16.39: Kaivannon hätämajoitusyksikkö muuttui vastaanottokeskukseksi 1. marraskuuta.

Suosittelemme sinulle