Brysselin terrorismiuhkaluokitusta ei korotettu vain yhden karkuteillä olevan terroristiepäillyn vuoksi, Belgian sisäministeri Jan Jambon kertoi flaaminkieliselle yleisradiolle VRT:lle.
Jambonin mukaan Pariisin terrori-iskuista epäiltyä Salah Abdelslamia pidetään erityisen vaarallisena, mutta viranomaiset etsivät useita epäiltyjä. Jambon sanoi, että Abdelslamin pidättäminen ei tarkoittaisi sitä, että uhka on ohi.
Brysselin kadut olivat lauantaiyönä lähes tyhjät, sillä kahvilat ja ravintolat sulkeutuivat aikaisin korkean terroriuhan vuoksi. Kaupungin keskustan illanviettopaikkoja oli kehotettu sulkemaan ovensa kello 18, kertoo belgialaislehti De Standaard.
Brysselin terroriuhkaluokitus nostettiin lauantaina korkeimmalle, neljännelle tasolle. Pääministeri Charles Michelin mukaan päätös perustui konkreettiseen riskiin Pariisin iskujen kaltaisista terroriteoista. Asukkaita neuvottiin välttämään kokoontumispaikkoja, kuten ostoskeskuksia ja julkisia kulkuneuvoja.
Pääministerin mukaan uhkaluokitusta arvioidaan uudelleen sunnuntai-iltapäivänä hallituksen ja tärkeimpien viranomaisten kriisikokouksessa. Siihen saakka esimerkiksi Brysselin metro pysyy suljettuna.