Rahoitusyhtiö Ferratumin Taloustutkimuksella teettämässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka helposti pienyrittäjä saa pankista luottoa esimerkiksi työkoneen korjaamiseen tai muuhun äkilliseen tarpeeseen. Helppoa ei ollut kellään.
– Pk-yrittäjät näyttäisivät olevan Suomessa yllättävän huonosti palveltu rahoituksen asiakasryhmä, vaikka niiden sanotaan olevan työllisyyden ja kasvun kannalta tärkeässä asemassa, Tukholmassa työskentelevä Ferratumin yrityslainoista vastaava johtaja Scott Donnelly sanoo.
Kyselyssä kolme erikokoista yritystä haki vakuudetonta luottoa nopealla aikataululla. Yhden miehen konsulttiyhtiö haki 6 000 euron lainaa. Muutaman työntekijän rakennusalan yhtiö haki 15 000 euron luottoa. Kolmas yritys oli pieni kukkien ja kukkatarvikkeiden maahantuoja, joka oli 25 000 euron lainan tarpeessa. Kaikkien yritysten luottotiedot olivat kunnossa.
Kyselyn tuloksia tulkittaessa on syytä muistaa, että sen toimeksiantaja Ferratum tarjoaa myös pikalainoja ja kilpailee pankkien kanssa.
Kaikki lainahakemukset hylättiin
Koeyritykset tiedustelivat luottoa suurimmista suomalaisista pankeista: Nordeasta, OP-ryhmästä, Danske Bankista, S-pankista, Aktiasta ja Handelsbankenista.
Yrittäjät esiintyivät lainaa hakiessaan omana itsenään ja soittivat testisoitot pankkeihin lainansaantimahdollisuudesta. Lopputulos oli, että kenellekään ei myönnetty lainaa.
Jokaisessa pankissa edellytettiin konttorissa käyntiä, useimmiten myös vähintään kaksi viikkoa kestävää taustaselvitystä. Joissakin pankeissa lainan saamisen ehtona olisi ollut kaikkien raha-asioiden siirtäminen kyseiseen pankkiin.
– Pankki ei näin ollen välttämättä tule kyseeseen rahoittajana esimerkiksi tilanteessa, jossa pienyrittäjältä rikkoutuu liiketoiminnan kannalta keskeinen laite tai kone ja tilalle pitäisi saada nopeasti uusi sanoo Ferratumin yrityslainoista vastaava johtaja Scott Donnelly.
– Yrityksen liiketoiminta on vaarassa keskeytyä. Tai jos toimitukset pitkään sakkaavat voivat tilaukset loppua kokonaan, Donnelly jatkaa.
Nordea ja OP-Ryhmä: Yritysrahoitus kasvanut taloutta nopeammin
Suurimpien Suomessa toimivien pankkien Nordean ja OP-Ryhmän mukaan yritysrahoitus ei ole kasvun pullonkaula Suomessa. Nordean pk-yritysten rahoituksesta vastaavan liiiketoimintajohtajan Sampsa Laineen mukaan toimialakohtaiset erot ovat suuria.
– Olemme kirjanneet noin kuuden prosenttiyksikön kasvun yritysrahoituksessa. Tämä on suurempi (luku) kuin talouskasvu Suomessa, Laine huomauttaa.
Myös OP-Ryhmän mukaan rahoitusta on saavissa nopeasti, jos yrittäjän asiat ovat kunnossa.
– Jos uusi asiakas pyytää lainaa puhelimessa niin käsittely voi viedä aikaa. Monessa tapauksessa kyse on jo entuudestaan meille tutusta yrittäjästä, jolloin asia hoituu nopeammin, OP-Ryhmän pankinjohtaja Päivi Jääskeläinen sanoo.
Jääskeläisen mukaan OP-ryhmässäkin yritysrahoituksen kasvu on ollut noin kuuden prosentin luokkaa.
Toimialakohtaiset erot ovat suuria
– Esimerkiksi maatalous, ravintola-ala ja kivijalkamyymälät ovat nyt haasteellisia. Rakentamisessa sen sijaan on ollut ihan hyvää vetoa tässä mielessä, Nordean liiketoimintajohtaja Sampsa Laine sanoo.
Laine ymmärtää, että uusista asiakkaista kahden viikon käsittelyaika voi tuntua pitkältä, mutta se kuluu taustaselvitysten läpikäymisessä.
– Tämä on tietysti välttämätöntä jo ihan meitä koskevien sääntöjenkin takia, Laine sanoo.
USA:ssa pankkien ulkopuolinen rahoitus nosti pk-yritykset lamasta
Ferratumin Donelly muistuttaa, että Yhdysvalloissa subprime -asuntoluottokriisin jälkeen finanssiteknologiayritykset pystyivät järjestämään pienille ja keskisuurille yrityksille rahoitusta perinteisiä pankkeja huomattavasti tehokkaammin.
– Sijoittajilta kerättävä rahoitus on toki kasvussa pitkällä aikavälillä myös Suomessa. Pääomarahoitus tuskin on kuitenkaan äkilliseen rahoitukseen pankkia parempi, koska sen saaminen kestää usein huomattavasti pitempään kuin kaksi viikkoa, Nordean Laine sanoo
– Pikemminkin kaksi kuukautta saattaa hujahtaa
OP-Ryhmässä ja Nordeassa sijoittajavetoinen rahoitus nähdään pankkien rahoitusta täydentävänä rahoituskanavana.
Ferratumin Donnelly ennakoi nopeampaa muutosta markkinoille.
– Tämä on ollut omiaan muuttamaan rahoitusmarkkinoita. Näiden uudentyyppisten lainojen ansiosta Yhdysvaltoihin syntyi paljon uusia yrityksiä, Donnelly sanoo.
– Sijoittajilla ei useinkaan ole resursseja analysoida nopesti yksittäisiä yrityksiä, joten pankeilla säilyy pk-sektorin rahoituksessa keskeinen rooli vielä pitkään, Jääskeläinen uskoo.