Rikokset ovat yhtä tuomittavia, syyllistyipä niihin kantasuomalainen tai turvapaikanhakija, kirjoittavat eduskuntapuolueiden puheenjohtajat yhteisessä kannanotossaan. Harvinainen kannanotto on julkaistu tänään sunnuntaina useissa sanomalehdissä muun muassa Helsingin Sanomissa.
Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia on perustettu nopeaan tahtiin eri puolille Suomea. Niiden ympäristössä on ollut väkivaltaisuuksia, joihin puoluejohto muistuttaa syyllistyneen niin kantasuomalaisten kuin turvapaikanhakijoiden.
Kaikkien on noudatettava Suomen lainsäädäntöä, puheenjohtajat painottavat. Järjestyksenpito ja rikosten selvittäminen kuuluu poliisille ja oikeuslaitoksen tehtävä on tuomita rikoksiin syyllistyneet. Puheenjohtajat pyytävät, ettei ihmisryhmiä leimata joidenkin yksilöiden tekemien rikosten takia. He ovat huolissaan myös sosiaalisessa mediassa käytävästä keskustelusta.
– On pyrittävä ihmisiä ja oikeaa tietoa kunnioittavaan keskusteluun, puheenjohtajat kirjoittavat.
On pyrittävä ihmisiä ja oikeaa tietoa kunnioittavaan keskusteluun.
Johtajat muistuttavat, että Suomi tai muutkaan Euroopan maat eivät osanneet varautua etukäteen tulijoiden suureen määrään. Puoluejohtajat kirjoittavat ymmärtävänsä tämän hämmentävän ihmisiä. Puolueiden puheenjohtajat muistuttavat, että Suomi toimii kansainvälisesti, jotta sotia ja kriisejä saataisiin soviteltua, eikä ihmisten tarvitsisi lähteä kodeistaan ja kotimaistaan.
Euroopan unionin alueelle on tullut vuodessa noin miljoona turvapaikanhakijaa.
"Kysymys vuosien työstä"
Suomeen on saapunut tänä vuonna kymmenen kertaa enemmän turvapaikanhakijoita kuin yleensä. Ihmisiä on tullut noin 30 000.
Puoluejohtajat muistuttavat, että turvapaikan saa osa hakijoista. On tehtävä pitkäjänteistä työtä, jotta Suomeen jäävät ihmiset saavat koulutusta ja pääsevät työelämään, johtajat kirjoittavat. Tärkeää on kielen, kulttuurin ja tapojen oppiminen.
Tarvitsemme jokaista suomalaista. Ilmapiirillä on suuri merkitys.
– Tässä työssä tarvitsemme jokaista suomalaista. Ilmapiirillä on suuri merkitys, puoluejohtajat huomauttavat.
Tekstin ovat allekirjoittaneet keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, perussuomalaisten Timo Soini, kokoomuksen Alexander Stubb, SDP:n Antti Rinne, vihreiden Ville Niinistö, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki, RKP:n Carl Haglund ja kristillisten Sari Essayah. He määrittelevät, että edessä on vuosien työ, johon tarvitaan jokaista puoluetta.
– Myös maahanmuuttajat rakentavat Suomea, he kirjoittavat ja muistuttavat, että Suomessa on aina asunut ihmisiä, joilla on juuria eri maissa.