Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) on jälleen pahoitellut hallintarekisteriä koskevia virheellisiä puheitaan.
– Virhe on vain ja ainoastaan minun. En missään nimessä halunnut tahallisesti johtaa tässä kysymyksessä ketään harhaan, Stubb sanoi Tampereella pitämässään tiedotustilaisuudessa.
– Prosenttiluku, jota käytin viranomais- tai muista lausunnoista oli kerta kaikkiaan virheellinen ja pyydän sitä nöyrästi anteeksi, Stubb jatkoi.
Ihan omasta päästä, eli se oli täysin virheellinen.
Alexander Stubb
Stubb sanoi eduskunnalle viime torstaina, että 90 prosenttia kiisteltyä hallintarekisteriä koskevista viranomaislausunnoista olisi myönteisiä. Helsingin Sanomat kuitenkin kertoi seuraavana päivänä, että todellisuudessa myönteisiä lausuntoja on vain kymmenen prosenttia.
Stubbilta kysyttiin tänään maanantaina tiedotustilaisuudessa, mistä prosenttiluku 90 on peräisin.
– Ihan omasta päästä, eli se oli täysin virheellinen, Stubb vastasi.
Stubbilta kysyttiin myös, onko hän nähnyt valtiovarainministeriön kohutun viestintäohjeen. Aamulehti kertoi lauantaina, että valtiovarainministeriö on yrittänyt tietoisesti ohjata hallintarekisteristä julkisuudessa käydyn keskustelun näkökulmaa muun muassa valikoimalla toimittajia tekemään haastatteluita.
– Kyllä yleensä aina ministeriöissä tehdään viestintäohjeita ja ne lähetetään myös ministerille, Stubb vastasi.
– Olen nähnyt, mikä on viestintästrategia noin ylimalkaan, hän jatkoi.
Hallintarekisterin tulevaisuus epävarma
Stubb kertoi, että hallitus aikoo käsitellä arvopaperikeskusasetusta huomenna tiistaina. Stubbin mukaan on mahdollista, että hallintarekisteri otetaan pois asetuksesta.
– Teemme laajan poliittisen arvion tästä kokonaisuudesta ja kaikista tärkeintä on se, että me teemme hallituksessa tämän päätöksen yhdessä, Stubb selitti.