Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Kimolan kanavan kunnostukselle rahaa valtion budjetista

Valtiovarainvarainvaliokunta sopi kaikkiaan 40 miljoonan euron kohdennuksista valtion ensi vuoden budjettiin. Mukana on muun muassa rahoitus Kimolan kanavan kunnostamiseen.

Puutavaranosturi Kimolan kanavassa Kouvolassa.
Kuva: Juha Korhonen / Yle
Valtteri Kykkänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat sopineet eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa noin 40 miljoonan euron kohdennuksista valtion ensi vuoden budjettiin. Mukana on muun muassa kuuden miljoonan euron rahoitus Kimolan kanavan kunnostamiseen. Rahoitusta perustellaan Kymenlaakson ja Itä-Hämeen matkailun ja elinkeinoelämän vahvistamisella.

Entisen tukinuittokanavan muuttaminen myös venematkailun käyttöön sopivaksi vaatisi kokonaisuudessaan vajaat kymmenen miljoonaa euroa. Alueen kunnat Heinola, Iitti ja Kouvola ovat sitoutuneet rahoittamaan kanavan muutostöitä kolmella miljoonalla eurolla.

Yhdessä kuntien rahoituksen kanssa hankkeen rahoitus kohoaa yhdeksään miljoonaan eroon.

Kimolan kanava yhdistää Kymijoen vesistön Heinolan puolella sijaitsevaan Konniveteen ja edelleen Päijänteeseen asti.

40 miljoonan euron summasta suunnataan varoja myös muun muassa sisäisen turvallisuuden parantamiseen. Varoja osoitetaan muun muassa paikallispoliisitoimintaan turvapaikkatilanteen hoitamiseksi, maahanmuuton tiedotustoimintaan sekä rajavalvontaan.

Suosittelemme sinulle