Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Huhtiniemen vainajat laskettiin uudelleen haudan lepoon – jäännökset kaivettiin ylös yhdeksän vuotta sitten

Väliaikaisessa sotilassairaalassa 160 vuotta sitten kuolleiden venäläissotilaiden jäännökset laskettiin yhteiseen hautaan Lappeenrannassa.

Venäläisten sotilaiden hautaaminen Lappeenrannassa
Kuva: Yle
Ulla Ylönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lappeenrannassa on tiistaina haudattu uudelleen Huhtiniemestä yhdeksän vuotta sitten löydettyjen vainajien jäännökset.

Arkeologisten tutkimusten yhteydessä löytyneet vainajat on oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa tunnistettu venäläisiksi sotilaiksi. Heidän henkilöllisyytensä puolestaan varmistuivat ortodoksisen seurakunnan arkistoista.

Huhtiniemeen haudatut vainajat ovat kuolleet Krimin sodan aikana eli vuosina 1855–57 Lappeenrannassa toimineessa väliaikaisessa sotilassairaalassa. Sairaalassa kuoli kaikkiaan 233 ihmistä.

Tutkimukset katkaisivat huhuilta siivet

– Mitään väkivallan merkkejä näissä yhdessätoista vainajassa ei ollut havaittavissa. He ovat kuolleet sairauksiin, sanoo Lappeenrannassa vuonna 2006 tehtyjä kaivauksia johtanut professori Helena Ranta.

– Tiedämme, keitä Huhtiniemeen on haudattu, mutta me emme tiedä, keitä nämä tänään uudelleen haudatut yksitoista ihmistä ovat. Meillä ei käytännössä ole mitään keinoja selvittää heidän henkilöllisyyttään, koska he ovat eri puolilta silloista Venäjää, sanoo Ranta.

Vainajien jäännösten iän varmistutuminen katkaisi siivet huhuilta, joiden mukaan Huhtiniemen vainajat olisivat olleet jatkosodan aikana teloitettuja rintamakarkureita.

Vanha ortodoksinen hautausmaa avattiin ensi kertaa yli sataan vuoteen

Helsingissä tutkitut jäänteet oli tarkoitus haudata alkuperäiseen löytöpaikkaansa Huhtiniemeen.

Siellä kuitenkin toimii edelleen leirintäalue, joten 160 vuotta sitten ensimmäisen kerran haudatut vainajat laskettiin yhteiseen hautaan Lappeenrannan vanhalle ortodoksiselle hautausmaalle.

– Hautausmaa toimi Krimin sodankin aikana, ja tänne ehdittiin haudata sotilassairaalassa kuolleita sotilaita ennen kuin Huhtiniemen hautausmaa otettiin käyttöön, kertoo Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkynen.

Edellisen kerran vanhalla ortodoksisella hautausmaalla järjestettiin hautajaiset vuonna 1901.

Suosittelemme sinulle