Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

"Olen ihmeissäni ja yllättynyt" – Turvapaikanhakijat ovat huolissaan Suomen uusista linjauksista

Vantaalla Ilmailutien vastaanottoyksikössä asukkaat ottivat hämmentyneinä vastaan tiedot yksikön sulkemisesta ja Maahanmuuttoviraston tiukentuneista linjauksista.

Rakennuksen sisäänkäynti ulkoa.
Vastaanottokeskus Vantaalla. Kuva: Yle
Karoliina Romanoff
Avaa Yle-sovelluksessa

Maahanmuuttoviraston linjaukset turvapaikanhakijoiden lähtömään turvallisuudesta vaikuttavat lähikuukausina tehtäviin turvapaikkapäätöksiin.

Irakilainen Mohammed Yaseen sanoo, että paluuta kotiseuduille Irakin Tikritin alueelle ei ole.

Ääri-islamilainen Isis-liike valtasi Tikritin puolitoista vuotta sitten.  Keväällä valta vaihtui, kun hallitusta tukevat shiiajoukot valtasivat kaupungin. Kostoiskuja on tehty sekä shiiojen että sunnien toimesta.

– Minut tapetaan, jos palaan sinne, Yaseen sanoo. Hän ei aio palata, vaikka turvapaikkaa ei Suomesta myönnettäisi.

Maahanmuuttoviraston tiukentuneet linjaukset aiheuttavat turvapaikanhakijoissa hämmennystä.

Vantaalla Ilmailutien vastaanottoyksikössä uutinen tiukentuneista linjauksista otettiin huolissaan vastaan. Samalla asukkaille kerrottiin, että yksikön toiminta loppuu lähiviikkoina.

– Olen ihmeissäni ja yllättynyt, sanoo Irakista paennut Ibrahim. Uusien linjausten mukaan hänen kotikaupunkinsa tulkitaan kuuluvan turvallisten alueiden listalle.

Afganistan aiempaa turvallisempi

Maahanmuuttoviraston tunnus rakennuksen ulkoseinässä
Kuva: Yle

Maahanmuuttovirasto kertoi tiistaina uudesta linjauksesta myös Afganistanin turvallisuusarvion osalta.

Turvallisuustilanne on riittävän hyvä, jotta turvapaikanhakijat voidaan palauttaa maan pohjois- ja länsiosiin.

Maahanmuuttoviraston uudet linjaukset tarkoittavat käytännössä, että yhä useampi irakilainen ja afgaani saa ensi vuonna kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön kehityspäällikkö Pekka Nuutinen sanoo, että kielteisen päätöksen saaneet voivat odottaa palautusta palautuskeskuksissa.

– Avaamme ensimmäisen palautuskeskuksen pikavauhtia pääkaupunkiseudulle.

Nuutinen ei vielä halua arvioida, onko palautuskeskuksissa enemmän kontrollia kuin vastaanottokeskuksissa.

– Mietimme nyt nopealla aikataululla, miten tämä järjestetään ja tarvitaanko lakimuutoksia.

SPR:llä sata vastaanottokeskusta

Suomen Punainen Risti ylläpitää tällä hetkellä noin sataa vastaanottokeskusta.

SPR:n kansainvälisen toiminnan johtaja Kalle Löövi ei usko, että turvapaikkayksiköiden määrä lähiaikoina laskisi, mutta yksiköitä saatetaan sijoittaa uudelleen.

– On olemassa paikkoja, jotka eivät ole ihanteellisia. Niitä voidaan sulkea ja tilalle avata paikkoja, joihin on helpompi järjestää yksikön toiminta.

Löövin mukaan Maahanmuuttoviraston arvio 30 vastaanottoyksiköstä, joiden turvallisuudessa on parantamisen varaa, ei vaikuta isoon kuvaan.

– Se ei tunnu yhtään missään. Ne yksiköt, jotka suljetaan, voidaan asteittain avata toisilla paikkakunnilla, Löövi toteaa.

Suosittelemme sinulle