Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Yt-neuvottelut ja irtisanomiset ovat arkipäivää. Eero Leino on kirjoittanut 72 työhakemusta eikä ole päässyt edes haastatteluun. Hän on yksi kahdeksasta Postista lähteneestä. Työn mukana meni myös ammatti. Kun peruskoulutusta ei ole, miten ja milloin hän saa työtä?
Toimittaja Tiina Merikanto aloittaa uuden juttusarjan. Hän seuraa tulevat kolme vuotta useaa viidenkympin hujakoilla olevaa entistä Postin työntekijää. Heidät on joko irtisanottu tai he ovat lähteneet itse. Mitä tapahtuu, kun joutuu pitkän työuran jälkeen työttömäksi? Miten työttömänä selviää? Päätyykö köyhästä työttömästä eläkeläisköyhäksi? Vai tarkoittaako kaikki uuden rikkaan elämän alkua?
Nyt alkavassa sarjassa kutsumme Postia Postiksi, vaikka yrityksen nimi on vaihdellut vuosien aikana. Kahdeksan henkilökuvaa julkaistaan kolmena perättäisenä päivänä: sunnuntaina 13.12, maanantain 14.12. ja tiistaina 15.12. Alla olevat linkit aukevat siis vähitellen. Tervetuloa kanssamme matkalle.