Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Tutkijat kirjoittavat Satakunnan historian puuttuvat sivut

Satakunnan historiasta on jätetty kirjoittamatta vuodet 1550–1750. Nyt puute korjataan.

Juhana Herttuan patsas
Antti Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

Satakunnan historian puuttuvat sivut kirjoitetaan valmiiksi. Historiasarjasta on kirjoitettu seitsemän osaa, mutta osa viisi vuosista 1550–1750 on vielä kirjoittamatta.

Puute aiotaan nyt korjata. Satakuntaliitto, Satakunnan museo ja Tampereen yliopisto ovat sopineet historiasarjan osan kirjoittamisesta.

Tutkimuksesta ja kirjoitustyöstä vastaavat filosofian tohtorit Ulla Koskinen ja Tiina Miettinen. Päätoimittajana on professori Pertti Haapala.

Tärkeä ajanjakso

Nyt käsillä oleva kirja tutkii ajanjaksoa, jolloin Ruotsi ja Suomi sen osana muodostui nykyaikaiseksi valtioksi. Ajanjakson aikana käytiin myös runsaasti sotia – nuijasota, 30-vuotinen sota, Suuri pohjan sota –, ja lisäksi Suomen alueella koettiin muun muassa isoviha. Ruotsi kehittyi suurvallaksi mutta myös menetti tämän aseman.

– Ajanjakso on Suomen kehityksen kannalta mielenkiintoinen, ja Satakunta on monella tapaa tämän kehityksen keskiössä. Siitä huolimatta Satakunta on jäänyt tutkimuksessa yllättävän vähälle huomiolle, tutkijat muistuttavat.

Satakunta osana Ruotsia

Kirjassa Satakuntaa käsitellään osana laajempaa valtakunnallista kehitystä. Maakunnan historiallisten vaiheiden taustana on Satakunnalle tyypillinen luonnonmaantieteellinen ympäristö ja sen muutokset.

– Parhaiten tämä näkyy Porin kaupungin perustamisessa, joka johtui Ulvilan sataman madaltumisesta maankohoamisen seurauksena.

Kirjoitustyötä ovat rahoittamassa Satakunnan Museo, Satakuntaliitto, Jalmari Finnen säätiö, Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahasto, Svenska Kulturfonden i Björneborg ja Jalmari Karhulan rahasto. Kirjan painatusta varten on tarkoitus hakea erillinen rahoitus.

Suosittelemme