Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Smulter epäröi MM-kisoihin osallistumista – ”Nyt voin kokeilla 300 kiloa”

Fredrik Smulter nosti lauantaina klassisen penkkipunnerruksen epävirallisen maailmanennätyksen. Smulter olisi kova luu myös tulevissa MM-kisoissa, mutta hänen osallistumisensa on epävarmaa monestakin syistä.

Fredrik Smulter
Kuva: Yle / Patric Westerlund
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Fredrik Smulter näytti lauantaina, miten kevyesti rauta nousee, kun on tarpeeksi voimaa takana. Hän nosti suorille käsille 282 kiloa klassisessa penkkipunnerruksessa ja paransi näin edellistä Suomen ennätystään puolella kilolla. Tulos oli myös epävirallinen ME, mutta ”vain” epävirallinen, sillä viralliseen tulokseen olisi tarvittu kansainvälinen kisa.

Loistavasta tuloksesta huolimatta Smulter ei ollut täysin tyytyväinen. Hän yritti nostaa myös 286 kiloa, mutta tuomarit hylkäsivät suorituksen äänin 2-1.

Jostain syystä niskani lukkiutuu, kun saavun tänne suureen kaupunkiin. En tiedä, onko se suurkaupungin stressiä.

Fredrik Smulter

- 282 kilon nostosta tuli aika raskas, koska nostin sen ihan paikoiltani, niin kuin pitikin. 286 kilon nostossa otin vähän riskiä tekniikan kanssa, nostin selällä ja sitä ei hyväksytty, Smulter kertoi Yle Sportenin haastattelussa.

- Nyt voin hyvinkin kokeilla 300 kiloa. En tiedä oikein, miten se menee, mutta lähestyn sitä koko ajan. Mutta olen tyytyväinen, tämä vuosi on ollut todella kova ja vaikea. Tätä ei voi verrata vuoteen 2014, jolloin kaikki onnistui (teki ME:n ja voitti MM-kultaa).

Smulter olisi halunnut nostaa lauantaina enemmän kuin 282 kiloa. Jos rauta olisi noussut helpommin, olisi hän kokeillut 290 ja 300 kilon nostoja ihan vaikka hyvän show’n vuoksi.

- Jostain syystä niskani lukkiutuu, kun saavun tänne suureen kaupunkiin. En tiedä, onko se suurkaupungin stressiä. On helpompaa olla Maalahdessa, Smulter virnisti.

Lentopelko yhtenä esteenä

Penkkipunnerruksen MM-kisat järjestetään ensi vuonna Etelä-Afrikassa. Tuolloin samalla paikkakunnalla kisataan sekä klassisessa penkkipunnerruksessa että varustepenkkipunnerruksessa saman viikon aikana. Smulter olisi kova nimi molemmissa kisoissa, mutta hän ei ole varma osallistumisestaan.

Nautin siitä, mitä teen ja olen ylpeä siitä, mitä pystyn tekemään.

Fredrik Smulter

- Minun pitäisi osallistua, mutta on paljon asioita, jotka vaikuttavat tähän: sponsorit, virkavapaan saaminen, perhe ja lentopelko. On aika 50-50 osallistunko, hän myönsi.

- Mutta jatkan harjoitelua ja kilpailemista niin kauan kuin kroppani on terve. Lisäksi harrastan vähän kädenvääntöä. Nautin siitä, mitä teen ja olen ylpeä siitä, mitä pystyn tekemään.

Päätös lähtöön täytyy tehdä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin Yli-Tornion SM-kisoissa karsitaan MM-kisoihin. Smulter muistuttaa, etteivät karsinnat ole hänellekään läpihuutojuttu, sillä vastassa ovat muun muassa seitsenkertainen maailmanmestari Kenneth Sandvik ja kerran MM-kultaa voittanut Ove Lehto.

- He ovat kamalan fiksuja ja ennen kaikkea varmoja nostajia.

Suosittelemme sinulle