Kansallismuseon jättihimmeliä ovat kuukauden ajan talkoilla rakentaneet vuorollaan koululaiset, maahanmuuttajat ja museokävijät. Himmeli on esillä loppiaiseen asti. Se on herättänyt suurta kiinnostusta muun muassa ulkomaisissa turisteissa. Moni on ottanut muistoksi museovierailustaan himmelinteko-ohjeet.
Himmeleitä tehtiin jo keskiajalla. Niiden uskottiin tuovan sato-onnea ja vaurautta. Jo katoamassa ollut himmeliperinne on löydetty uudestaan. Nyt himmeleitä rakennetaan oljen lisäksi muun muassa pilleistä ja putkista.