Ainakin yksi yllätysvieras kuitenkin jäi Lapin talveen eli Kemijärven Kostamossa viihtyvä kurki! Lintu havaittiin paikalla jo lokakuun lopulla, ja on siitä lähtien liikuskellut kylällä paikallisten kummastuksen kohteena.
Lumien ja pakkasten tullessa linturievusta alettiin huolestua, ja viime päivinä on linnulle viety ruuaksi mm. viljaa, kalaa ja koiranmakkaraa, joita se käy syömässä hyvällä ruokahalulla.
Linnulle olisi majapaikka valmiina myös Ranuan eläinpuistossa, mutta se vaikuttaa vielä hyvävoimaiselta ja on edelleen myös lentokykyinen, joten ainakaan toistaiseksi sitä ei sisähoitoon saada, vaan se jatkaa talvehtimistaan Kostamon lumisissa maisemissa.
Tiettävästi edellinen Lapissa tehty joulukuinen kurkihavainto on vuodelta 1999, jolloin Pellossa oleskeli kurkiperhe, jonka emot lähtivät muuttomatkalle vasta 2.12. poikasensa kuoltua. Tämän joulukuun aikana on Suomessa havaittu kuusi muutakin kurkea, mutta muut havainnot ovat Kokkolan eteläpuolelta.
Poikkeuksellisen vähälintuinen talvi
Muuten tämä talvi on Lapissa ollut poikkeuksellisen vähälintuinen. Huonon marjatilanteen takia esim. tilhet ja räkättirastaat puuttuvat lähes kokonaan, keväällä hämmästyttävän runsaina esiintyneet urpiaiset ovat jatkaneet ties minne, monet satunnaistalvehtijat kuten peipot ja järripeipot ovat muuttaneet joukolla etelään, ja esim. käpylinnut ovat täysin kateissa.
Yksinäinen vihervarpunen on sentään talvehtinut Enontekiön Hetassa, mustarastas Rovaniemellä, pähkinänakkeli Ivalossa, Kemijärvellä ja Pellossa, ja pyrstötiaisia on edellistalvien tapaan liikuskellut Ivalossa. Myös isolepinkäisistä on pari havaintoa Pellosta ja hämmästyttävän myöhäinen kulorastas nähtiin 9.12. niin ikään Pellossa.
Sulapaikoista on löytynyt joulukuunkin aikana mm. talvehtivia sinisorsia, telkkiä ja isokoskeloita sekä yksi tukkasotka, ja parhaassa joutsenpaikassa Muonion Kutunivassa on laskettu enimmillään 22 laulujoutsenta.
Itsenäisyyspäivän poikkeuksellisen lauha sää sai peräti toistasataa harmaalokkia pyörähtämään Rovaniemen ilmatilassa, mutta sen jälkeen ei lajista ole enää havaintoja.
Pöllötilanne ei ole pöllömpi
Jos muuten onkin ollut niukkaa, niin pöllöjä tuntuu olevan edelleen mukavasti isossa osassa aluettamme – ainakin jos tulkitsee Tiira-lintuhavaintojärjestelmään ilmoitettuja hiiripöllöhavaintoja.
Toisaalta myyrien vähenemisestä saattaa jo kertoa se, että hiiripöllöjen on monin paikoin havaittu pyydystelleen myös lintuja. Lisäksi lintulautojen äärillä on nähty suhteellisen paljon varpuspöllöjä.
Joulupäivän ja loppiaisen välissä suoritetaan Luonnontieteellisen keskusmuseon talvilintulaskentojen talvikierros, jonka seurauksena harvalukuisia talvehtijoita löytyy varmasti lisää.
Pirkka Aalto