Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Näin Palloliitto kommentoi Fifa-skandaalia

Gianni Infantino on nousemassa Euroopan jalkapalloliiton viralliseksi ehdokkaaksi Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtajavaalissa, arvioi Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja.

Pertti Alaja
Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja. Kuva: Anu Karttunen / Yle
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälisen jalkapalloliiton (Fifa) eettinen komitea langetti maanantaina Fifa-johtaja Sepp Blatterin ja Uefa-johtaja Michel Platinin kahdeksan vuoden toimintakieltoon jalkapallossa. Päätöksellä on merkittävät vaikutukset Fifan tulevaan puheenjohtajavaaliin.

Mikäli nyt tehty päätös pysyy voimassa, Uefan pääsihteeri Gianni Infantino on nousemassa Euroopan jalkapalloliiton viralliseksi ehdokkaaksi Fifan johtoon.

- On syytä muistaa, että molemmilla on oikeus ja mahdollisuus valittaa päätöksestä ja lopullista tulosta kukaan ei vielä tiedä. Tällä hetkellä Infantinon osakkeet puheenjohtajavaalissa ovat kuitenkin varmasti nousussa, Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja arvioi tilannetta.

Alaja ja Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande painottavat, että katseet on nyt suunnattava eteenpäin.

- Paljon ehtii varmasti tapahtua alkuvuoden aikanakin, mutta katsomme nyt tulevaisuuteen. Kysymys ei ole vain Fifan puheenjohtajavaalista, vaan myös Uefan puheenjohtajuudesta tulevaisuudessa, Alaja ja Casagrande sanovat Palloliiton tiedotteessa.

Suosittelemme