Kansainvälisen jalkapalloliiton (Fifa) eettinen komitea asetti maanantaina Sepp Blatterin ja Michel Platinin kahdeksan vuoden toimintakieltoon. Fifa-johtaja Blatter ja Uefa-johtaja Platini ovat käyttäneet komitean mukaan asemaansa väärin.
Niin Blatter kuin Platini ovat jo ilmoittaneet ryhtyvänsä oikeustoimiin kumotakseen eettisen komitean päätöksen. Platinin edellytykset Fifan johtoon ovat hupenemassa ja hänen pestinsä Euroopan liitonkin (Uefa) johdossa on vakavasti uhattuna.
Suomen Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja arvioi, että ranskalaisen Platinin asema on käymässä hyvin vaikeaksi.
- Uefan johdossa toimii sen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Platini on suljettu toiminnasta eikä saa olla missään tekemisissä Uefan kanssa. Platini on ulkona Uefan toiminnasta samalla tavalla kuin Sepp Blatter on ulkona Fifasta, Alaja kertoi Yle Urheilulle.
- Meidän tulkintamme on, että jos Platinin tie menee kiinni Fifan puheenjohtajaksi, niin samalla tavalla hänelle käy Uefan puheenjohtajana, Alaja pohdiskeli.
Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtajasta päätetään helmikuun lopulla. Euroopan jalkapalloliiton puheenjohtaja saattaa mennä vaihtoon myöhemmin keväällä.
- Fifan tuleva puheenjohtaja valitaan 26. helmikuuta. Jos Uefankin puheenjohtajan paikka tulee auki, päätöksiä tehdään tämän hetken arvioiden mukaan maaliskuussa. Mutta on sellaisiakin huhuja, että Uefan osalta ratkaisuja voidaan siirtää myöhempäänkin ajankohtaan, Alaja selvitti.