Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Suomea nuorten MM-kisoissa edustaneet luottavat hyvään yhteishenkeen

Oululainen kilpatanssi on saanut pitkästä aikaa junioriedustusta kansainvälisille tanssiparketeille. Tanssiurheiluseura DSC Oulun suomenmestaripari Eetu Lämsä ja Emilia Prykäri edustivat vasta Suomea Riiassa nuorten MM-kisoissa. Neljätoistavuotiaat tanssitaiturit harjoittelevat ahkerasti ammattivalmentajien kanssa.

Emilia Prykäri ja Eetu Lämsä palasivat juuri nuorten MM-kisoista
Marko Siekkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Emilia Prykärin ja Eetu Lämsän elämä on tanssia. Latinalaistanssia harrastavan junioriparin yhteiset treenit pidetään viidestä kuuteen kertaa viikossa. Hallitseva suomenmestaripari on harjoitellut yhdessä kaksi vuotta.

Haastetta harjoitteluun lisää se, että Emilia asuu Keminmaalla ja Eetu Oulussa. Harrastus haukkaa ison osan elämää, kertoo Emilia Prykäri.

– Pitää ajoittaa hyvin se milloin opiskelee ja milloin treenaa.

– Kyllä se vie paljon aikaa. Koulussa käydään, sitten mennään treeneihin ja sama toistuu, sanoo Eetu Lämsä.

Tanssijoiden persoonallisuus kunniaan

Oululainen kilpatanssi on tullut Suomessa hyvin tutuksi ja oululaisella kilpatanssilla on pitkät perinteet. Maan eturivin kilpatanssijoista ja tanssivaikuttajista monet ovat juuri Oulusta tai useat ovat saaneet ainakin oppinsa oululaisseuroilta.

Yhteistyö pelaa meillä hyvin ja sitä kautta saadaan intoa treenata.

Emilia Prykäri ja Eetu Lämsä

Viime vuosina kansainvälisillä tanssiareenoilla oululaisia nuoria ei kuitenkaan ole näkynyt kuin vasta nyt. Pitkän tauon jälkeen Emilian ja Eetun lisäksi Samuli Perämaa ja Anne Haataja ovat vasta perustetun DSC Oulun suomalainen kärkipari nuorisosarjassa.

Molempien parien takaa löytyvät ammatikseen valmentavat, palkitut ja kilpauralla menestyneet entiset tanssijat, Soile Näsänen ja Toni Tuominen, jotka haluavat panostaa valmennuksessa henkilökohtaisien ominaisuuksien kehittämiseen.

– Meidän ideologiaan kuuluu se, että me ei tehdä kaikista samanlaisia pareja, vaan jokaisen pitäisi löytää pikku hiljaa oma tanssillisuus. Tietysti nuorilla se kehittyy vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Mitä paremmin tunnemme nuoret ihmisinä, niin sitä paremmin me osaamme vetää oikeasta narusta oikeaa aikaan. Se on meillä iso kulmakivi millä minä ja Soile valmennetaan pareja, Toni Tuominen pohtii.

Tanssiparketilla tarvitaan hyvää yhteishenkeä

Kotimaassa Emilia Prykäri ja Eetu Lämsä jatkavat junioreiden kakkossarjassa vielä ensi vuoden. Tammikuussa pari suuntaa Madridiin leirille, jossa samalla reissulla käydään myös kisoissa.

Pari on juuri palannut Riiasta junioreiden latinalaistanssin maailmanmestaruuskisoista. Kärkisijat jäivät vielä kauas, mutta pääsy kilpailun toiselle kierrokselle, sekä kokemus suuresta kansainvälisestä kisasta toivat koko tiimille hyvän mielen ja luottamuksen tulevaan.

Parin oma resepti hyvin sujuvaan tanssiin löytyy hyvästä yhteishengestä.

– Tulemme tosi hyvin toimeen, kun ollaan aika samanlaisia, Emilia Prykäri kertoo.

– Yhteistyö pelaa meillä hyvin ja sitä kautta saadaan intoa treenata.

Suosittelemme