Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Tiesitkö: Maailman ensimmäinen joulukuusi oli Baltiassa – tosin sijainnista on edelleen kiistaa

Latvian ja Viron pääkaupungit ovat eri mieltä siitä, kumpi saa kunnian maailman ensimmäisestä joulukuusesta. Yhdestä ollaan kuitenkin varmoja: joulukuusen taustalta löytyy naimattomien kauppiaiden kilta Mustapäät.

Joulukuusi Riikassa
Kierrätystä: joulukuusi voi syntyä myös lehtipuun oksille ripustetuista pulloista, joihin on asennettu valot. Kuva: Marjo Näkki / Yle
Marjo Näkki
Avaa Yle-sovelluksessa

Riika väittää, että se on maailman ensimmäisen joulukuusen kotipaikka. Arkistolähteet kertovat, että Mustapäiden veljeskunta, nuorten naimattomien kauppiaiden kilta, toi ensimmäisen joulukuusen Riikaan vuonna 1510.

Riian perinteisin joulukuusi löytyy Tuomiokirkon aukiolta, jossa on myös toinen vanhankaupungin joulutoreista.
Riian perinteisin joulukuusi löytyy Tuomiokirkon aukiolta, jossa on myös toinen vanhankaupungin joulutoreista. Kuva: Marjo Näkki / Yle

Mustapäiden veljeskunta halusi juhlistaa vuoden lyhintä päivää, talvipäivänseisausta ja haki suurimman löytämänsä kuusen Väinäjoen rantaan. Ajatuksena oli polttaa kuusi, mutta sen koko huoletti.

Joulukuusi Riikassa
Joulukuusi voi nykyään olla keltainen installaatio. Kuva: Marjo Näkki / Yle

Jos sellaisen puun tuikkaisi tuleen, läheiset rakennukset saattaisivat olla vaarassa. Kauppiaat vetäytyivät neuvonpitoon veljeskunnan taloon Raatihuoneentorille.

Tällä välin riikalaiset lapset löysivät suuren kuusen ja alkoivat koristella sitä hedelmin, langoin, olkinukein. Kun kauppiaat viimein olivat saaneet kokouksensa päätökseen, he tulivat ulos vain löytääkseen kuusen kauniisti koristeltuna. Tai ainakin niin tarina kertoo.

Joulukuusi Riikassa
Joulukuusipolkuun on osallistunut myös arkkitehteja. Puinen moderni näkemys löytyy Riian vanhankaupungin toiselta joulutorilta. Kuva: Marjo Näkki / Yle

– Kuusi oli niin hieno koristeineen, että siitä päätettiin tehdä perinne, sanoo Riian matkailumarkkinoinnista vastaava Anna Blaua.

– Tarina saattaa olla värittynyt, mutta meillä on historiallisia asiakirjoja tapahtuneesta arkistossa.

Joulukuusi Riikassa
Joulukuusi muotoutuu myös avaruusraketiksi yhdessä Riian keskustan monista puistoista. Kuva: Marjo Näkki / Yle

Tallinnan eriävä mielipide

Tallinna ei ole aivan samaa mieltä naapurimaan pääkaupungin näkemyksestä. Sen mukaan maailman ensimmäinen joulukuusi oli Tallinnan Raatihuoneentorilla jo vuonna 1441. Tosin sekin oli Mustapäiden veljeskunnan tekosia.

Arkistoista on löytynyt kuitti, jossa mainitaan puun kanto. Tämän ajatellaan liittyvän joulukuusen vientiin Mustapäiden talosta Pikk-kadulta Raatihuoneentorille.

Joulukuusi Riikassa
Latvian yliopiston edustalla oleva värikäs geometrinen kuusi vaihtaa värejä sateenkaaren sävyissä. Kuva: Marjo Näkki / Yle

Muutama vuosi sitten aiheesta saatiin aikaiseksi pienehkö taistelu Riian ja Tallinnan välillä.

Lopulta lyötiin kättä päälle ja sovittiin, että oli ensimmäinen joulukuusi sitten Riiassa tai Tallinnassa, kyse on kuitenkin vanhasta Liivinmaasta. Alue ulottui nykyisestä Latviasta Viroon.

– Latvialaisten kanssa ei kannata tästä väitellä. Tärkeintä on muistaa, että joulukuusi syntyi Liivinmaalla, josta se levisi muualle Eurooppaan, virolainen historioitsija Jüri Kuuskemaa sanoo.

Berliinissä nähtiin ensimmäinen julkinen joulukuusi vasta vuonna 1780 ja Pariisissa 1865.

Joulukuusi Riikassa
Modernin joulukuusen voi rakentaa vaikka tetris-pelin palikoista. Kuva: Marjo Näkki / Yle

Mustapäiden veljeskunta toimi molemmissa maissa, joten loogista on, että Riiassa ja Tallinnassa sillä oli samankaltaiset perinteet.

Kuusi on ollut aina meille pohjoisille kansoille tärkeä puu, joten se sopii hyvin joulun viettoon.

– Kuusi on meillä Pohjolassa pyhä puu ja elinvoiman symboli, koska se on vihreä läpi vuoden, Kuuskemaa muistuttaa.

Riiassa joulukuusia näkee tällä hetkellä ympäri kaupunkia. Kyse on joulukuusireitistä, urbaanista taidenäyttelystä, jossa on yli neljäkymmentä teosta ympäri kaupunkia. Kuuset ovat esillä tammikuun kymmenenteen päivään saakka.

Suosittelemme