70-luku luumuilee monen mielessä synkkänä, mutta erityisen synkkä se oli tupakointitilastojen valossa. Useampi kuin joka toinen suomalaismies poltti tupakkaa.
Sen jälkeen aloitettu valistustyö ja tupakoinninvastaiset toimet ovat selvästikin alkaneet purra.
– Tupakkalaki, veronkorotukset, mainoskielto, tupakastavieroitus, luettelee selittäviä tekijöitä tupakanvastaisen työn ikoninen professori Pekka Puska.
Lopputulos tai pitäisikö sanoa toiveikkaasti, väliaikatulos on, että tänä päivänä enää 15 % suomalaisista tupakoi.
– Tupakoinnin väheneminen ei ole enää niin strateginen kansanterveyden kannalta kuin synkkinä vuosina, mutta niiden kannalta, jotka tupakoivat, se on heidän ylivoimaisesti suurin ongelmansa.
Tupakoinnin vähenemisen positiiviset vaikutukset
Työikäisten kuolleisuus on vuosikymmenten aikana pudonnut 70–80 prosenttia. Tupakkasyövät ovat romahtaneet nekin noin 80 prosenttia.
Eliniän odotekin on kasvanut peräti kymmenen vuotta. Mikä merkitys on tupakoinnin vähenemisellä?
– Vaikea sanoa, ravinnolla on vaikutusta varmaan yli puoleen, mutta on elinikä pidentynyt tupakoinninkin vähenemisen vuoksi varmaan vuosia.
Tupakointikuolleisuus on kuitenkin edelleen synkkää kuultavaa. Joka toinen tupakoitsija kuolee tupakointiinsa, kertoo Puska tutkimuksia lainaten.
Ennen pitkää tupakasta pääsee eroon varmasti
Professori Pekka Puska
Erooon tupakasta
Puska rohkaiseekin tupakoitsijaa eroon savukkeista vuoden vaihtuessa, vaikka nikotiinivalmisteiden tuella.
– Kun hyvin suunnittelee ja todella haluaa, pääsee eroon. Jos ensimmäisellä kerralla ei onnistu, kannattaa pitää taukoa ja yrittää uudelleen. Ennemmin tai myöhemmin pääsee. On varmaan pitkälti yli miljoona suomalaista, jotka ovat lopettaneet tupakoinnin, ja en ole ketään tavannut, joka olisi katunut.