Turun keskustassa Ursininkadulla lauantaina iltaseitsemän maissa syttynyt kerrostalon ullakkopalo on saatu sammutettua ja jälkiraivaustyöt ovat käynnissä, kertoo päivystävä palopäällikkö Mika Viljanen Turun pelastuslaitokselta.
Pelastuslaitoksen mukaan 64 asukasta on evakuoitu naapurirakennuksiin, eikä tulipalo aiheuttanut henkilövahinkoja.
– Savupatsas näkyi hyvin leveänä. Savunhaju tuntui pistävänä kaupungin keskustassa useiden kortteleiden päässä palopaikalta, kuvaili Ylen toimittaja Joona Haarala illalla tilannetta Turussa.
Haaralan mukaan poliisi ei päästänyt ihmisiä asuntoihinsa ja epätietoiset ohjataan evakuointikeskukseen.
Samalla kadulla, vastapäätä palopaikkaa, sijaitsee katolinen nunnaluostari. Lähistöllä sijaitsee pääasiassa asuintaloja.
Poliisi aloittaa syttymissyyn tutkimukset aamulla
Nopeasti levinneen ulkkapalon syttymissyytä ei vielä tiedetä. Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Knut Lehtinen luonnehti sammustöitä vaikeaksi, koska palopaikka oli korkealla, ullakko oli puurakenteinen ja komeroisssa oli säilytetty erilaista irtaimistoa, joka paloi herkästi.
Lehtisen mukaan isännöitsijä ja vakuutusyhtiön edustajat arvioivat aamulla vahinkojen suuruden ja kertovat, milloin asukkaat pääsevät takaisin koteihinsa.
– En ole käynyt asunnoissa, mutta käytävät tulvivat vettä, jota valuu alas päin, Lehtinen kertoo.
– Palon syttymissyystä ei ole arviota. Poliisi aloittaa aamulla oman tutkinnan ja tulee tiedottamaan asiasta, Lehtinen jatkaa.
täydennetty kello 01.15 evakuoitujen kokonaismäärä 64 ja päivystävän palomestarin Knut Lehtisen haastattelulla.