Valotaiteilija Kari Kola liikuttelee käsiään oudon näköisen härvelin yllä Helsingin Ruttopuistossa töröttävässä työmaaparakissa. Jokaisen liikkeen myötä puistoa halkovat valokiskot vaihtavat väriä. Teoksen toisessa päässä kirkko hohtaa sinisenä. Maanantai-iltana Color Park -kokonaisuus oli 50 valaisinta, äänimaisemaa ja usvakonetta vaille valmis.
Kola haluaa yleisön osallistuvan teokseen omalla tekemisellään. Ruttopuistoon – tai virallisesti Vanhan kirkon puistoon – oli suunnitteilla ensin valoteos, jota yleisö ohjaisi laulamalla, mutta Kola päätti armahtaa maanmiehiään. Oudon näköinen härveli on noin sata vuotta vanha themerin-soitin.
– Luovuin siitä mikrofoni-ideasta, kun mietin, että tästä voi tulla laulukilpailu tai kynnys voi nousta liian korkeaksi. Kaikkien pitää voida osallistua. Tässä soittimessa ei kosketa mihinkään, vaan siinä soitetaan tavallaan ilmaa soittimen yläpuolella käsiä liikuttamalla. Se vaikuttaa äänen taajuuteen ja se taas vaikuttaa valon taajuuteen, eli väriin.
Kola haluaa yleisön leikkivän, innostuvan ja ottavan kaveria hihasta kiinni. Ruttopuiston nurkassa on vihreä, sininen ja punainen valopiste, joihin astuminen muuttaa viereisen rakennuksen väriä.
– Kun kävelee punaiseen pisteeseen rakennus muuttuu punaiseksi, mutta jos haluaa sekoittaa esimerkiksi punaisen ja vihreän, pitää pyytää joku kaveri menemään toiseen pisteeseen.
Apua! Lux Helsingissä voi siis joutua tekemisiin toisten ihmisten kanssa? Ehkä jopa puhumaan vieraalle ihmiselle?
– Kyllä, toivottavasti ainakin, nauraa Kola.
"Mukana myös teknologiaa ajalta ennen nettiä"
Yhteisöllisen pöhinän piiloagenda näkyy monessa muussakin festivaalin teoksessa. Esimerkiksi Annankadun ja Kalevankadun risteykseen nousee 6000 hehkulampun pilvi. Kanadalaisten Caitlind r.c. Brownin ja Wayne Garretin _Cloud _voi näyttää jopa salamoivan, jos yleisö sytyttää ja sammuttaa lamppuja yhteistuumin.
Taiteellinen johtaja Ilkka Paloniemi myöntää, että vaikkei Lux Helsingillä ole yhtenäistä teemaa, pyrkivät teokset yhdistämään yleisönsä.
– Yksi meidän tavoitteistamme on saada ventovieraat tapaamaan toisiaan teoksilla, vaihtamaan ajatuksia teoksista sen sijaan, että olisivat koteihinsa sulkeutuneina trollaamassa netissä. Valo toimii pimeyden Mordorin-voimia vastaan kaamosaikana.
Lux Helsingin 16 valotaideteoksen kokonaisuus on sijoitettu parin kilometrin reitille. Se lähtee karkkitaloksi värivalolla muutetulta Ateneumilta ja kiemurtelee etenkin lapsia houkuttelevaan Valoleikkipuistoon Annantalolle. Matkalle mahtuu muun muassa animaatiotekniikasta narua hyppäävä valopallolapsi, Erottajan parkkihallin sisäänkäynnillä hohtavaja Nowhere-valo ja Tuomiokirkon Ilon kuvia. Se on moneen muuhun teokseen verrattuna tekijöiden mukaan erittäin "old school". Kahdeksan taitelijan teokset heijastetaan kirkon julkisivuun neljällä jättiprojektorilla. Yksi heistä oli Katja Tukiainen, jolle projekti oli unohtumaton elämys.
– Ei ole ikinä ollut näin isoa kangasta!
Suurin onnenpotku festivaalin järjestäjille oli se, että maahan saatiin viimein lumi. Ilkka Paloniemi kertoo haaveilleensa tästä aina. Teokset pääsevät aivan eri tavalla esiin, kun lumi heijastaa valoa ja puut ovat kuurassa.
– Me ollaan joka vuosi toivottu, että saadaan winter wonderland, talvinen satukaupunki. Se on parempi tekniikallekin, kuin märkä loska tai vesisade.
Tasapainotettu kattaus
Festivaalilla on mukana kaikkiaan jopa viitisensataa taiteilijaa, jos mukaan lasketaan Ruttopuiston parinsadan lyhdyn tekijät. Heidän joukossaan on niin valaisinsuunnittelijoita kuin Fiskarsin käsityöläisiä. Osa lyhdyistä on kävijänä jo konkari. Omansa ovat saaneet mukaan kaikki halukkaat.
Muut Lux Helsingin teokset valitaan puolet ja puolet -metodilla, paljastaa Paloniemi.
– Puolet kotimaisia, puolet ulkomaisia; puolet ennen nähtyjä ja puolet varta vasten Lux Helsingille tehtyjä valotaideteoksia.
Aika nuoria nämä festivaalin taiteilijat vaikuttavat olevan?
– Höh, on siellä vanhojakin. Ehkä olet itse niin vanha, ettet vain huomaa, leukailee festivaalikenraali.
Valojuhlasta kaupunkifestariksi
Helsinki on järjestänyt valotapahtumia jo parikymmentä vuotta. Työ sai todella siivet selkäänsä, kun Lux Helsinki löysi nimensä ja hahmonsa. Tapahtuma järjestetään tällä otsikolla kahdeksatta kertaa, eikä suosion paisumiselle näy loppua. Neljä vuotta sitten vierailijoita oli 50 000, viime vuonna jo 220 000. Taiteellinen johtaja Ilkka Paloniemi ei ole huolissaan siitä, etteikö lisääkin voisi tulla.
– Eihän se ole kuin 50 000 kävijää päivässä, kyllä kaupungin kaduille mahtuu.
Kävijäkokemusten perusteella kaipuu talvisille tapahtumille on kova. Ihmiset kaipaavat pitkien pyhien jälkeen jo pois kotinurkistaan, arvioi Paloniemi. Sen vuoksi tällä kertaa Lux Helsinki on entistä vahvemmin myös kaupunkilaisuuden, ei vain valon juhlaa. Oheistapahtumia ja -teoksia piisaa; on elokuvia, klubeja ja ruokarekkoja.
– Kävijät ovat halunneet ruokapuolta mukaan, mutta ravintolat eivät ole tätä ennen innostuneet, siellä ollaan vielä väsyksissä pikkujouluista ja uudesta vuodesta. Siksi otimme nyt tämän ruokarekka-jutun.
Lopulta avoimessa oheisohjelmahaussa mukaan tuli myös lähes 20 ravintolaa ja kahvilaa. Jotta kokeminen olisi kivaa, eikä kolhuja sattuisi, on keskikaupungin liikennettä rajoitettu festivaali-iltoina.
Paljon valoa ratikkalipun hinnalla
Kaupunki käyttää valojuhlaan 655 000 euroa; se on Helsingin suurin oma tapahtuma. Paloniemen mielestä summa ei ole kohtuuton, kun mietitään, mitä sillä saa.
– Kävijää kohden se on reilut kolme euroa, muualla sillä saa hädin tuskin ratikkalipun ja surkean kahvin.
Kauempaa Paloniemi ei ehdi toimittajan kanssa jaaritella, sillä moskovalaissyntyinen Alexander Reichstein lähestyy taiteellista johtajaa murheineen. Torikortteleiden He olivat täällä -teoksen 12 historiallista hahmoa, pakkasenkestävää kummitusta kärsivät katuvaloista. Taiteilija haluaa ne sammuksiin. Paloniemi lupaa hoitaa homman.
– Jos muu ei auta, palkkaamme jättiläiscowboyn, joka ampuu haittavalot ilmakiväärillä rikki.