Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Turvasumuttimet myydään käsistä – taustalla uutisoidut väkivallanteot

Kauppojen hyllyt tyhjentyivät turvasumuttimista loppuvuoden aikana. Niiden kysyntä monikymmenkertaistui muutamassa kuukaudessa. Sumutteita valmistava Tomi Viren uskoo, että uutisissa esiintyneet väkivallanteot ovat saaneet ihmiset varautumaan itsepuolustukseen.

turvasumutin käsilaukku
Kuva: Katariina Luoma / Yle
Päivi Meritähti
Avaa Yle-sovelluksessa

Euran Kauttualta lähtee Suomen markkinoille tällä hetkellä jopa 2 000 turvasumutetta joka päivä. Sumutteiden kysyntä on kasvanut vahvasti koko syksyn ajan ja jopa monikymmenkertaistunut viimeisen kuukauden aikana. Niitä valmistetaankin nyt yötä päivää.

– Voisi sanoa, että kysyntä on räjähtänyt. Uskon sen johtuvan monesta asiasta. Viime aikoina on uutisoitu väkivallanteoista, joiden uskon vaikuttaneen asiaan merkittävästi, toteaa sumuttimia valmistava Tomi Virén.

Hetkellisestä sokeutumisesta palautuu pian

Kaupan hyllyillä on myynnissä erilaisia turvasumuttimia, joiden käyttöön ei tarvita lupaa. Eurassa valmistettavat sumutteet ovat markkinoiden vahvimpia.

– Tämän vaikutus on sokaiseva. Vaikuttavana aineena oleva mentoli pistää sumutettavan henkilön silmät kiinni ja antaa sen käyttäjälle aikaa paeta, Tomi Virén kertoo.

Sumutettavan näkökyky palautuu muutamassa minuutissa. Mentolin vaikutus on Virénin mukaan terveydelle vaaratonta eikä se jätä pysyviä vaurioita. Siksi sitä voi käyttää vapaasti.

– Raja menee siinä, että ilman lupaa voi käyttää sellaisia sumuttimia, jotka eivät vaikuta lamaannuttavasti. Esimerkiksi kaasusumutin kuuluu jo vahvempaan luvanvaraisten sumuttimien luokkaan.

Suosittelemme sinulle