Suomen Lähikaupan viestintäjohtaja Jaana Huttunen sanoo, että työntekijän tauosta kertova viesti kaupan ovessa ei ole uusi ilmiö eikä se liity aukioloaikojen vapautumiseen.
– Kyseessä on usein pieni myymälä, jolloin esimerkiksi keskipäivällä siellä voi olla yksi työntekijä, joka tarvitsee ruokataukonsa, Jaana Huttunen kertoo.
Asiakkaat ymmärtävät kyllä normaalin biobreikin eli vessa- tai ruoan tankkausreissun.
Jaana Huttunen
Huttusen mukaan kyseessä on kaupan työehtosopimuksen mukainen ja työntekijän jaksamiseen liittyvä tauko, josta voidaan ilmoittaa ihan jo kaupan ovessa. Harvinaista se hänen mielestään kuitenkin on.
– Oulussa on yksi kauppa, jossa on yksi työntekijä ja muuallakin Suomessa niitä on hyvin vähän.
Viestintäjohtaja Jaana Huttusen mukaan yhden henkilön työpanos johtuu pienestä asiakasvirrasta.
Palaute biobreikistä pääosin myönteistä
Jaana Huttusen mukaan asiakaspalautetta yhden myyjän tauosta ja liikkeen oven sulkemisesta sen takia tulee hyvin vähän. Pääsääntöisesti asiakkaat ovat suhtautuneet myönteisesti.
– Kun tulee joku äkillinen asia, eikä työkaveri pääse vaikkapa sairastuneen tuuraajaksi ja laitetaan lappu, että kauppa on kiinni 10-15 minuuttia, niin sellaisesta voidaan kysellä, Jaana Huttunen kertoo.
– Asiakkaat ymmärtävät kyllä normaalin biobreikin eli vessa- tai ruoan tankkausreissun.
Samaa mieltä Huttusen kanssa on PAM:n Oulu-Lappi –alueen aluejohtaja Markku Saikkonen, joka itse asiakkaanakaan ei pidä yksin työskentelevien ihmisten taukoja huonona asiana.
– Työssä oleva ihminen on varmasti ansainnut taukonsa ja hänen pitää myös käydä vessassa, jolloin liikettä ja kassaa ei voi jättää oman onnensa nojaan, joten kauppa pitää laittaa hetkeksi kiinni, Markku Saikkonen sanoo ja lisää, että yksin työskentely on tuttua jo kioskeista.
Turvallisuus ja lisätunnit huomioitava
Kauppojen aukioloajat ovat tällä hetkellä myllerryksessä. Viestintäjohtaja Jaana Huttunen ja aluejohtaja Markku Saikkonen eivät kuitenkaan usko, että aukioloaikojen vapautuminen toisi huomattavasti lisää yksintyöskentelyä alalle.
Liikettä ja kassaa ei voi jättää oman onnensa nojaan, joten kauppa pitää laittaa hetkeksi kiinni.
Markku Saikkonen
– Seuraamme tietysti mielenkiinnolla asiaa. Yksin työskentely voi lisääntyä, mutta se riippuu kaupan koosta, Markku Saikkonen mietiskelee.
Kauppojen pidempi aukiolo iltaisin tarkoittaa Saikkosen mukaan myös, että työntekijöiden turvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota.
– Lisäksi täytyy pohtia, että miten lisätyötunnit jaetaan työntekijöille, Markku Saikkonen sanoo.