Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Platini vetäytyi Fifan puheenjohtajakisasta

Michel Platini aikoo edelleen saada kahdeksan vuoden toimintakieltonsa puretuksi.

Michel Platini kuvassa
Kuva: Lehtikuva
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Michel Platini vetäytyy virallisesti kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajavaalista, kertoo uutistoimisto AP.

Platini kertoi AP:lle aikovansa edelleen saada Fifan eettisen komitean langettaman kahdeksan vuoden toimintakieltonsa puretuksi. Helmikuun 26. päivä järjestettävä Fifan puheenjohtajavaali tulee kuitenkin vastaan liian nopeasti.

Fifan eettisen komitean joulukuussa tekemän päätöksen mukaan Fifan puheenjohtaja Sepp Blatter hyväksyi vuonna 2011 kahden miljoonan dollarin palkkion, jonka Fifa maksoi Platinille ilman sopimusta tehdyistä avustajantehtävistä. Molemmat johtajat ovat kieltäneet tehneensä mitään väärää.

Suosittelemme