Pitkään jatkunut taantuma, yritysten mittavat irtisanomiset ja kasvaneet kustannukset ovat olleet kova yhtälö henkilöstöravintoloille. Matkailu- ja Ravintolapalvelut ry:n ekonomistin Jouni Vihmon mukaan henkilöstöravintoloiden myynti on laskenut taukoamatta liki 10 vuotta ja toimiala on suurissa vaikeuksissa.
Yli 60 prosenttia ruokailusta on lounaita ja niillä on tosi suuri merkitys ravintoloiden pärjäämiselle.
Jouni Vihmo
– Päättyneenä vuonna henkilöstöravintoloiden myynti laski tammi–syyskuussa yli neljä prosenttia. Sama suunta on ollut vuodesta 2008 alkaen. Viimeksi nousua oli vuonna 2001, kun ravintolaruuan arvolisäveroa alennettiin. Silloin myynti kasvoi hieman myös henkilöstöravintoloissa.
Suomalainen kummallisuus on MaRan ekonomisti Jouni Vihmon mukaan kustannusten nousu lama-aikana.
– Kustannukset ovat nousseet erittäin voimakkaasti ja se on näkynyt henkilöstöravintoloissa kannattavuuden laskuna. Ennen kaikkea ravintoloiden raaka-aineiden hinnat ovat nousseet tosi rajusti.
Jouni Vihmo korostaa, että lounasruokailu on ravintoloille tosi iso juttu.
– Määrällisesti yli 60 prosenttia ruokailusta on lounaita ja niillä on tosi suuri merkitys ravintoloiden pärjäämiselle. Lounassetelit ja se, että valtio tukee terveellistä lounasruokailua, on tärkeää. Ja on tietysti hyvä asia, että maksaminen on teknologianeutraalia.
Seteleitä, kortteja, sähköisiä maksuvälineitä
Lounassetelit rantautuivat Suomeen yli 40 vuotta sitten. Paperiseteleiden rinnalle on tullut jatkuvasti lisää maksuvaihtoehtoja, ja kakkua jakamaan on tullut uusia yrittäjiä.
Lounasseteleiden ja sirukorttien käyttö on edelleen kasvussa, vaikka osa työpaikoista onkin vähentänyt väkeä.
Markus Mustelin
Pisimpää toiminnassa on ollut Edenred Finland Oy, jolla on ravintolalounaiden maksamiseen tarjolla sekä seteli-, kortti- että mobiilituotteita. Toimitusjohtaja Markus Mustelinin mukaan taantuma ei juurikaan tunnu myynnissä.
– Lounasseteleiden, sirukorttien ja muiden tuotteiden käyttö on edelleen kasvussa, vaikka osa työpaikoista onkin vähentänyt väkeä. Työnantajat ymmärtävät, että tauko, sosiaalinen kanssakäyminen ja hyvä ruoka ovat tärkeitä hyvinvoinnille.
Mustelin pitää myös kovaa kilpailua hyvänä asiana.
– Terve kilpailu on alalla hyväksi. Se saa kehittämään uusia ja parempia palveluja.
Lounassetelikisa kiihtyy
Smartum Oy lähti mukaan lounassetelikisaan runsas vuosi sitten. Asiakkuusjohtaja Kalle Lehtinen uskoo, että kyntämätöntä kenttää on edelleen runsaasti.
– Meillä lounasetu on sen verran tuore tuote, ettei taantuma ole näkynyt. Kiinnostusta on ollut runsaasti, ja kun lähdetään nollasta, kaikki on silloin plussaa. Luopuneita asiakkaita ei ole.
Säännöllinen ruokailu, sosiaalinen kanssakäyminen, hetken breikki tuo nykyiseen työelämään hyvinvointia ja viihtyvyyttä.
Kalle Lehtinen
Kalle Lehtinen ei pidä lounasmarkkinoiden kilpailua pahana.
– Uskomme, että markkinaa riittää. On Edenred, joka on pitkään toiminut alalla. Tulee sähköisiä maksuvälineitä, jotka haastavat perinteiset setelit ja muut.
– Mutta toisaalta lounas on tärkeä osa työhyvinvointia. Säännöllinen, terveellinen ruokailu, sosiaalinen kanssakäyminen ja hetken breikki tuo nykyiseen työelämään hyvinvointia ja viihtyvyyttä. Näin voidaan edistää lounassetelien alkuperäistä ideaa.