Merikarvialla on satanut vuorokaudessa virallisen kirjoihin ja kansiin tilastoitavan tiedon mukaan 73 senttiä lunta. Senttimäärä mitattiin virallisesti kepillä Ilmatieteen laitoksen mittauspisteessä Merikarvian Tuorilassa lauantaiaamuna. Toki epävirallisesti paikoin on voinut sataa lunta paljon paksumminkin.
Kyse on Suomen ennätyksestä mittaushistoriassa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tätä ennen suurimmat havaintoasemilla mitatut lumensyvyyden kasvut vuorokaudessa ovat olleet maan etelä- ja pohjoisosassa noin 35–50 senttiä ja keskisessä Suomessa noin 35–40 senttiä.
Merikarvian kuntaan lauantain "lumivyöry" tiesi melkoista maisemanmuutosta yhdessä hujauksessa. Perjantaiaamuna havaintoasema kertoi hangen paksuudeksi kaksi senttiä. Lauantaiaamuna hanki oli noussut siis yhteensä 75-senttiseksi.
Jos olisi ollut kaakkoisempi virtaus, tämä olisi voinut tapahtua etelärannikolla.
Eerik Saarikalle
Runsas lumentulo poiki poliisille lauantaina pari tehtävää. Iltayhdeksän aikaan paksu lumi jätti rekan jumiin Isojoentielle. Poliisi neuvoi myös hankeen jääneen pakettiauton kuljettajaa kolaamaan ahkerammin, jotta ajoneuvo lähti liikkeelle.
Pelastuslaitosta äkkihanki ei puolestaan työllistänyt yhdelläkään tehtävällä.
Lumikuurojen nauha oli sakeimmillaan Merikarvian ja sen naapurikunnan Siikaisten yllä. Kuurorintama levittäytyi noin 10–15-kilometriseksi.
– Se ei ollut mikään laaja sadealue. Ihan paikallaan lumikuuronauha ei kuitenkaan ollut, vaan on muuttanut muotoaan. Merikarvian ja rannikon tuntumassa lunta on tullut eniten, kertoo päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta.
Sinänsä merenläheiset kunnat ovat todennäköisempiä sankan lumen saajia kuin sisämaa.
– Jos olisi ollut kaakkoisempi virtaus, tämä olisi voinut tapahtua etelärannikolla ja vielä useampana päivänä.
Kolmena päivänä Suomenlahden yllä on satanut lähes samalla tahdilla kuin perjantaina Merikarvialla. Nuo lumisateet ovat kuitenkin pysytelleet merellä.