Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Veturinkuljettaja jäi eläkkeelle ja alkoi tehdä mietelauseita: "Aforisti on aina oppositiossa"

Aforismit ja runot värittävät Esko Lovénin elämää. Nuorena VR:n palvelukseen veturinkuljettajana lähtenyt mies löysi kirjoittamisen keski-iässä. Aforismi ei synny hetkessä.

Aforistikko Esko Lovén
Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Jukka Eskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuopiolainen Esko Lovén on kirjoittanut aforismeja jo vuosia. Iisalmesta kotoisin oleva Lovén teki työuransa veturinkuljettajana.

Mies jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten ja kirjoittaminen on vilkastunut. Lovénilta on julkaistu toistaiseksi kolme runokokoelmaa ja yksi aforismikokoelma.

Kirjoitusharrastus alkoi jo 1980-luvulla kun mies meni mukaan Iisalmen kansalaisopiston kirjoittajapiiriin. Alussa harrastus haki muotoaan.

– Jos olisin tiennyt, että siellä joutuu runoja kirjoittamaan, en olisi mennyt ollenkaan. Huomasin kuitenkin, että runous on kivaa. Siinä saa omia mielipiteitä julki, pohdintoja ja syvällisiä asioita.

Veturinkuljettajana Esko Lovénin työajat olivat epäsäännölliset ja kirjoittaminen sopi hyvin yhteen leipätyön kanssa. Kirjoittaminen ei vaatinut tiettyä säännöllistä osallistumisaikaa, kuten esimerkiksi jokin säännöllinen kerran viikossa toistuva harrastus.

– Kirjoitan lyhyitä karsittuja runoja, jossa jokaisella sanalla on merkitys. Tietysti runolla voi vähän enemmän maalata ja käyttää kielikuvia. Aforismit ovat lyhyitä ja nasevia, karsittuja lauseita. Vähäsanaista, paljon sanovaa lakonista taidetta, luonnehtii Lovén.

Aforismi ei synny kiireellä

Aforismien kirjoittaminen vaatii aikaa. Nopealla ja tiukalla aikataululla ei tule tulosta. Esko Lovén kirjoittaa esimerkiksi ulkoilulenkin tai kuntosaliharjoituksen jälkeen.

Lovénillä on muutamia lempiaiheita aforismeissa. Valmis aforismi siirtyy "hautomoon" ja siihen voi palata muutaman päivän tai kuukauden kuluttua.

– Aforismini liittyvät usein yksilön ja yhteisön väliseen suhteeseen. Lauseita tulee valtarakenteista ja pienestä ihmisestä täällä suuressa maailmassa sekä kaikenlaisesta vääryydestä.

– On helppo elää kun toimii kaukosäädöllä.

– Sovi henkilökohtainen tapaaminen itsesi kanssa.

Esko Lovén innostui opiskelusta keski-ikäisenä ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1998. Kirjoittamisen ohella intoa riitti myös opiskeluun ja mies valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 2010.

Lovén lukee paljon eri kirjoittajien tekstejä. Oma kirjoitustahti vaihtelee, eikä joka päivä välttämättä synny mitään.

– Toisten tekstiä lukiessa mietin miten, minä tuon sanoisin ja siitä tulee monesti ideoita.

Soittaminen on myös mieleinen harrastus

Kirjoittamisen ohella Esko Lovén harrastaa musiikkia. Soittoinnostus alkoi jo 1960-luvulla, mutta jäi välillä vuosikymmeniksi. Nykyisin mies soittaa sähkökitaraa satunnaisesti keikkailevassa yhtyeessä.

Kuopiossa Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen, Vestäjien toiminnassa mukana oleva Lovén on kiertänyt myös lukemassa omia aforismejaan esimerkiksi kirjastoissa. Esityksissä on mukana usein myös akustista kitaramusiikkia.

Lovénin mukaan kansalaiset tuntevat aforismeja vaihtelevasti. Kansa liittää mukaan monesti huumorin.

– Maallikko pitää aforismia helposti humoristisena lentävänä lauseena. Aforismi ei yleensä totea, että tämä on näin ja piste.

Esko Lovénin mukaan aforistilla on tyypillisesti useita ominaisuuksia.

– Aforisti on oppositiossa. Hän on yksilöllinen ja persoonallinen toisinajattelija. Humanisti, aina heikon ja yksilön puolella ryhmää vastaan.

Suosittelemme sinulle