Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Katupartiot herättäneet ristiriitaisia kommentteja – näin hallitus on ottanut kantaa

Katupartioita koskevan keskustelun ytimessä on ollut muun muassa Soldiers of Odin, jota on luonnehdittu "isänmaalliseksi valkoisen Suomen puolesta taistelevaksi järjestöksi". Hallituksen lausunnot katupartioista eivät ole olleet yksiselitteisiä kaiken aikaa.

Marko Mäki Odinin sotureiden katupartiosta.
Kuva: Minna Aula / Yle
Esa Koivuranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Katupartiot ovat olleet yksi kuluvan tammikuun puheenaiheista. Keskustelussa on ollut ennen kaikkea Soldiers of Odin- eli Odinin soturit -niminen järjestö, josta eri mediat uutisoivat ensimmäisiä kertoja jo loppusyksystä, Yle mukaan lukien.

Järjestön pääpaikaksi on kerrottu Kemi, mutta sillä on toimintaa parillakymmenellä muullakin paikkakunnalla, järjestö itse toteaa sivustollaan. Odinin soturit ei kuitenkaan ole ainoa kaduilla partioiva taho: esimerkiksi Asikkalassa on raportoitu Asikkalan Turva -yhdistyksestä.

Monilla eri puolilla Suomea toimivien katupartioiden aktiivihenkilöillä on taustallaan rikoshistoriaa, eri tiedotusvälineet ovat kirjoittaneet. Odinin sotureita taas on kuvailtu "isänmaalliseksi valkoisen Suomen puolesta taistelevaksi järjestöksi", Yle on kertonut.

Poliisiylijohtaja Kolehmaisen tiedote kummastutti

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kommentoi katupartiokeskustelua tuoreeltaan viikko sitten tiistaina. Hän muistutti, että turvallisuuden ylläpitoon osallistumisen pitää olla viranomaisjohtoista ja ainoastaan viranomaistoimintaa tukevaa.

Talkootyötyyppinen vapaaehtoistyö on kannatettavaa. On erittäin hyvä, että kansalaiset ovat kiinnostuneita alueensa turvallisuuskysymyksistä.

Seppo Kolehmainen

Katupartioinnille ei kuitenkaan ole laissa estettä, koska kansalaisille on taattu liikkumisen vapaus,tiedotteessa todettiin.

– Talkootyötyyppinen vapaaehtoistyö on kannatettavaa. On erittäin hyvä, että kansalaiset ovat kiinnostuneita alueensa turvallisuuskysymyksistä ja haluavat edistää ympäristönsä turvallisuutta ja viihtyisyyttä, Kolehmainen jatkoi.

Lausunto herätti ihmetystä sosiaalisessa mediassa. Kolehmainen selvensi myöhemmin muun muassa Ilta-Sanomissa, ettei sanonut, että hyväksyisi "natsipartiot". Sen sijaan hän painotti sitä, että "näinä vaikeina aikoina on hyvä, [että] ihmiset keskustelevat omasta turvallisuudesta ja aktivoituvat alueensa viihtyvyyden parantamisessa".

– Tarkoitin siis tällaista vapaaehtoistoimintaa, poliisiylijohtaja sanoi lausunnostaan.

Orpo: Ääriajattelun piirteitä, eivät lisää turvallisuutta

Ministereistä katupartioita kommentoi ensimmäisenä sisäministeri Petteri Orpo (kok.). Kolehmaisen lailla hän tähdensi, että vastuu kansalaisten turvallisuudesta huolehtimisesta on poliisilla.

Katupartioinnin nimissä toimisessa on ääriajattelun piirteitä. Se ei turvallisuutta lisää.

Petteri Orpo

– Liikkumaraja kulkee siinä, missä laki kulkee. Voimankäyttöoikeus on poliisilla. Katupartioinnin nimissä toimisessa on ääriajattelun piirteitä. Se ei turvallisuutta lisää,Orpo sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa viime torstaina.

Seuraavana päivänä Ykkösaamu kysyi asiasta oikeus- ja työministeri Jari Lindströmiltä (ps.). Hän ei ilmaissut kantaansa yhtä selvästi kuin Orpo, vaan totesi, ettei hän pidä katupartioita ongelmana, kunhan kadulla partioivat noudattavat lakia.

– Jokaisella on ihan vapaa oikeus liikkua tuolla ulkona, eihän siinä ole mitään, Lindström sanoi Ykkösaamun haastattelussa.

Oppositiossa tulkittiin, että hallituksen sisällä olisi osittain vastakkaisia näkemyksiä katupartioiden toiminnasta. Sisäministerin kanta oli selkeä ja tervetullut, oikeusministerin sen sijaan tulkinnanvarainen, katsoi RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund.

Sipilä selvensi ensimmäistä lausuntoaan

Kyllähän jokainen arjessa ymmärtää sen, että jos lapsia kuljetetaan harrastuksiin tai kouluun tai niin edespäin.

Juha Sipilä

Hallituksen ykkösministerien – pääministeri Juha Sipilän (kesk.), valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) ja ulkoministeri Timo Soinin (ps.) –arvioitiin alkuviikosta katsoneen keskustelua sivusta.

Heistä katupartioihin otti ensimmäisenä kantaa pääministeri Sipilä, joka arveli, että keskustelu katupartioista on paisunut ja saanut "vähän ylisuuret mittasuhteet". Sipilän lausunto herätti kummeksuntaa: hänen katsottiin rinnastaneen katupartiot lasten kuljettamiseen harrastuksiin.

Sipilä selvensi lausuntoaan tänään keskiviikkona. Hän totesi, ettei häneltä kysytty ulkomaalaisvastaisista katupartioista,mutta niitä ei hänen mukaansa tarvita.

Katsomme, missä oikeudellinen rajapinta on.

Alexander Stubb

Ulkoministeri Soini kommentoi katupartioita eilisiltaisessa A-studiossa. Soini sanoi, ettei katupartiointia voi vapaassa yhteiskunnassa rajoittaa, mutta minkäänlaista rasismia ei pidä sallia. Esimerkiksi tunnuksia ei katupartioissa tarvita, hän linjasi.

Kolmikosta viimeisenä katupartioita on medialle kommentoinut valtiovarainministeri Stubb. Hänen viestinsä oli selvä: kaikki rasistiset katupartiot on tuomittava ja kiellettävä. Stubbin mukaan hallitus voi kieltää tällaiset katupartiot.

– Käymme [hallituksessa] keskustelun. Me katsomme, missä oikeudellinen rajapinta on, hän ilmoitti Ylen tämänpäiväisessä haastattelussa.

Suosittelemme sinulle