Kun kokkolalainen bluesyhtye Wentus Blues Band vietti 20-vuotisjuhliaan, näyttämönä oli Helsingin komea Aleksanterin teatteri. Juhlat poikivat muun muassa tuplalevyn ja Jussi-ehdokkuuden saaneen Family Meeting -elokuvan, joten odottaa saattaa, että 30-vuotisjuhlatkin ovat näyttävät.
– Family Meeting oli niin suuri tapahtuma, että sitä on vaikea lyödä, joten päätimme pitää isot perhejuhlat Kokkolassa. Ja tietenkin juhlat täytyy pitää silloin Ventuksessa, yhtyeen syntysijoilla, basisti Robban Hagnäs kertoo.
Luvassa bluesin ilotulitus
Wentus Blues Bandin ”perheeseen” kuuluu paikallisten ihmisten lisäksi muusikoita ympäri maailman. Suurperhe näkyy ja kuuluu myös Wentusfestin esiintyjäkaartissa.
Festivaalin ensimmäisenä iltana esiintyvät sekä WBB nykyisessä kokoonpanossaan että J. Karjalainen yhtyeineen.
Toisena päivänä, lauantaina 6. elokuuta, Kokkolan Villan koulun pihamaa täyttyy bluessuuruuksista, kun Wentus Blues Bandin alkuperäiskokoonpanon lisäksi lavalle nousevat Eero Raittinen, ruotsalaiset Louise Hoffsten ja Sven Zetterberg sekä amerikkalaiset tähdet Lazy Lester, Barrence Whitfield ja Duke Robillard. Ilta huipentuu Dr. Feelgoodin keikkaan ja lisäksi muutama nimi on yhä haussa.
– Wentusfestistä on tulossa ainutlaatuinen tapahtuma. En usko, että vastaavaa enää koskaan järjestetään Villan koulun pihalla, Robban Hagnäs naurahtaa.
Seuraavaksi suomenkielinen levy
Wentus Blues Bandin vuosi 2016 on kiireinen ennen kesän 30-vuotisjuhliakin.
Kevätkauden aikana yhtye soittaa eri puolilla Suomea sekä piipahtaa festivaaleilla Saksassa ja Ruotsissa. Tulevan kesän aikana Wentus Blues Band soittaa festivaalikeikkoja niin Suomessa kuin Ruotsissa.
WBB:llä on kevään aikana edessä myös uusi aluevaltaus, kun Robban Hagnäsin monivuotinen unelma suomenkielisestä Bob Dylan -levystä on toteutumassa.
Projektissa on mukana eturivin kotimaisia artisteja, muun muassa J. Karjalainen, Pelle Miljoona ja Mariska.
Levy on tarkoitus julkaista toukokuussa, jolloin Bob Dylan täyttää 75 vuotta.