Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Muurarista maalinsylkijäksi noussut hyökkääjä saa uuden mahdollisuuden Valioliigassa

Englantilaiskärki Charlie Austin palaa Valioliigaan Southamptonin paidassa.

QPR:n Charlie Austin (vas.) ja Bobby Zamora (oik.) juhlivat maalia.
Charlie Austin (vas.) iski 18 maalia Valioliigassa viime kaudella (arkistokuva). Kuva: EPA / Kieran Galvin
Arimo Laakkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Valioliigan Southampton on hankkinut kärkipelaaja Charlie Austinin Championship-seura Queens Park Rangersista. 26-vuotiaan britin sopimus QPR:n kanssa olisi loppunut kauden päätteeksi, mutta tie vei jo nyt Valioliigaan neljän miljoonan punnan siirtosummalla.

Austin oli hienossa vireessä uransa ainoalla Valioliiga-kaudella 2014-2015, sillä hän ampui 35 ottelussa peräti 18 maalia ja oli koko sarjan neljänneksi paras maalintekijä. Osumat eivät kuitenkaan auttaneet miehen seuraa, sillä QPR putosi toiselle sarjatasolle kauden päätteeksi.

Kuluvalla kaudella Austin on iskenyt 10 maalia Championshipissä.

Kärkimiehen ura on ollut melkoinen tuhkimotarina, sillä hän pelasi amatöörisarjoissa ja työskenteli samalla muurarina kauteen 2009-2010 asti, jolloin hän siirtyi kolmanneksi korkeimman sarjatason Swindoniin. Sieltä tie vei Burnleyhin ja edelleen QPR:ään, jossa lopullinen läpimurto tapahtui.

- Minulle tärkeintä oli löytää seura Valioliigasta, enkä malta odottaa ensimmäistä otteluani, neljän ja puolen vuoden sopimuksen tehnyt Austin kertoi Southamptonin verkkosivuilla.

Southampton on Valioliigassa 12. sijalla ja odottaa uudelta hankinnaltaan tehokkuutta, jotta sijoitus parantuisi kauden loppupuolella. Myös Englannin maajoukkueringissä viime kaudella ollut Austin liittyy valmentaja Ronald Koemanin ryhmään ensi viikolla.

Suosittelemme sinulle