Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Kaksi yksinäistä sielua vailla turvaa

Ei paratiisissakaan ketään voi jättää yksin, perustelee Ali, miksi ryhtyi 80-vuotiaan kirkkonummelaisrouvan avustajaksi. Kun Ali rukoilee, Linnéa pitää tupakkatauon.

Ali ja Linnéa keittössä kahvilla.
Juhlan aika. Ali sai oleskeluluvan Suomeen ja Linnéa osti sen kunniaksi Ellen Svinhufvud -kakun. Kuva: Jyrki Ojala / Yle
Sara Rigatelli
Avaa Yle-sovelluksessa

Tukossa on, sanoo Linnéa ja tähyilee hautausmaalle.

Tummapartainen mies kipaisee katsomaan. Kyllä, nyt ei päästä Alpon haudalle.

– Too much snow. Should I get kola? hän kysyy.

Ei, antaa olla, Linnéa vastaa.

– Kotonakin riittää sulle lumitöitä.

Allah ja Jumala ovat sulassa sovussa tässä kirkkonummelaisessa kaksiossa. Tummapartainen Ali keittää teetä, Linnéa hakee servettejä. Seinäkello lyö.

Aluksi Linnéa oli kysynyt Alilta, onko ongelma, jos he käyvät kirkossa. Joka maanantai olisi seurakunnan kerho.

– Ei tietenkään! Minulle ne ovat Jumalan taloja, yhtä kaikki, Ali selittää.

Ne on vaan hirveen vaarallisia ihmisten mukaan.

Kaapista löytyi puhdas matto, jolle Ali voi polvistua. Linnéa sauhuttelee terassilla sillä aikaa, kun matto on käytössä.

– Ali kysyy joka kerta, saako hän rukoilla. Kyllä sen verran on aina aikaa. Se on suunnilleen tupakkatauon verran, Linnéa sanoo.

Hän tutkaili Googlesta, että muslimit rukoilevat viisi kertaa päivässä.

– Mutta kun mun Jumalan office on auki joka sekunti, Linnéa totesi Alille.

– Ali sanoi, ettei se niin ole. Rukousajat ovat sitä varten, että ihmiset muistaisivat rukoilla. On totta, että me rukoillaan vasta silloin, kun ollaan kusessa, Linnéa nyökkää.

Ali ja Linnéa käyvät yhdessä kirkossa.
Linnéan miehen Alpon hauta on uurnalehdossa Kirkkonummen kirkon vieressä. Kuva: Jyrki Ojala / Yle

Tarvitsin vain apua ja justiin, Linnéa kertoo. Joulu oli tulossa, eikä hän uskonut selviävänsä pyhistä yksin. Jalka oli päässyt huonompaan kuntoon, ja koko syksyn hän oli jo lykkinyt pyörätuolia ilman avustajaa.

– Kysyin taksikuskiltani, luuletko että voisin niistä ulkomaalaisista saada? En edes tiennyt, oliko ne miehiä vai naisia! Ne on vaan hirveen vaarallisia ihmisten mukaan, Linnéa päivittelee.

Halal-liha oli halvempaa kuin Lidlin liha.

Vastaanottokeskus auttoi, ja pian oli aika tavata tuntematon irakilaismies. Linnéa näki silmistä, että tämän kaverin kanssa tulee toimeen.

Ali vakuutti hänet jo samana päivänä. Hän korjasi terassin oven, ennen kuin Linnéa ehti sanoa mitään. Vaikeakulkuiseen uurnalehtoon hän kärrytteli Linnéan viemään joulukynttilät.

– Sinne taksikuski ei olisi ikinä jaksanut mua auttaa.

Ali kohauttaa olkiaan. Hänelle tämä on normaalia.

– Olen tehnyt samaa vanhuksille kotipuolessa. Ilmaiseksi, koska se kuuluu ihmisyyteen. Niin tekisin Linnéallekin, hän sanoo.

Siis ilman rahaa?

– Kyllä.

Ali ja Linnéa ostoksilla Prismassa.
Ali auttaa Linnéaa liikkumisessa ja arkiaskareissa. Kuva: Sara Rigatelli / Yle

Kirkkonummen kunta maksaa avustajille 10 euroa tunnilta, noin tunnista per päivä. Ali ei laske tunteja. Byrokratian takia hänellä ei ole vielä edes pankkitiliä.

Ali ja Linnéa käyvät yhdessä Prismassa, siivoilevat Linnéan kotia ja vain juttelevat.

Yhteinen kieli on englanti, jota Linnéa osaa "niin että pärjää". Välillä sekaan lipsahtaa ruotsia, Linnéan äidinkieltä. Silloin Ali kaivaa esiin puhelimen käännösohjelman.

– Kerran hän kysyi, saako pestä mun vessan. No mielellään! Linnéa parkaisee.

– Hän on viimeisen päälle herrasmies. Ja kaipaa vaimoaan ja tyttäriään niin kovasti, Linnéa kuvaa.

Isis lähestyy Samarraa, jossa hänen perheensä piileskelee.

Kun pakkaset alkoivat, entinen myymälävastaava Linnéa Mynttinen ei pystynyt katsomaan farkuissa hytisevää Alia. Tokmannilla olivat tarjouksessa sekä pitkät kalsarit että toppapöksyt. Lopuksi hän kurvasi vielä kenkäkaupoille.

– Minä sanoin, että en minä niitä sinulle anna. Kyllä sinä ne jonain päivänä maksat, Linnéa kertoo.

– Ensin saat perheesi Suomeen ja töitä. Mutta oikeasti olen ajatellut, että joku päivä sanon: nyt ne housut on maksettu, Linnéa paljastaa.

**Kirkkonummea lähin halal-kauppa löytyi Espoon **Leppävaarasta.Linnéa käytti yhden taksisetelin käydäkseen katsomassa, oliko halal-liha niin kallista kuin väitetään.

– Mutta sehän oli halvempaa kuin Lidlin liha! Linnéa hämmästelee.

Linnéa korostaa, ettei hän ole mikään kotikokki, eikä avustajalle kuulu edes lounas. Mutta stressihän siitä tulee, jos itse syö eikä toinen mitään.

– Tai siis sanoo, että on "paastolla", Linnéa huomauttaa.

Pidän hänestä huolta niin kuin äidistäni.

Linnéa syö muutenkin vähän sikaa, joten halal ei tuntunut hullummalta.

– Minä en rupea muslimiksi, mutta jos se on itselle terveellistä ja kukkarolle sopii, niin miksi ei, Linnéa perustelee.

Tänään Linnéa ja Ali nauttivat lounaaksi paahtoleivät ja banaanit.

Ali vakuuttaa pärjäävänsä ilman ruokaa iltaan asti. "Leirissä" ehtii syödä.

– Mutta me on sovittu, että jos ei muuta, niin keitetään makaronit ja laitetaan ketsuppia päälle! Linnéa kuittaa.

Kuva Alin tyttärestä rikkinäisellä puhelimen näytöllä.
Vaimolleen ja 4- ja 6-vuotiaille tyttärilleen Ali soittaa päivittäin. Kuva: Mikko Koski / Yle

Kun Ali painoi ensi kerran pään tyynyyn heinäkuussa Helsingin Kaarlenkadulla, päässä pyöri yksi ajatus: onko todella niin, että kukaan ei ole enää perässäni? Onko tämä ohi?

Suomesta hän tiesi järvet, kalamies kun on. Vastaanottokeskuksen vartija lupasi pilkkikairan lainaan. 

Suomalaisen järven pintaan hän on myös piirtänyt lumisydämen, jonka sisään neljä nimikirjainta.

Yhden Alille, yhden vaimolle, yhden esikoiselle ja yhden kuopukselle.

4- ja 6-vuotissynttärit ovat tässä kuussa, siellä jossain. Maan alle ei voi lähettää edes barbinukkea.

Siksi ikävät ajatukset palaavat edelleen iltaisin. Täältä käsin ei voi tehdä mitään: vain toivoa, että jonain päivänä perhekin pääsee pois. 

Nyt pitää vain rukoilla Allahia ja Jumalaa.

Miksi jätit heidät sinne?

– Kumiveneeseen avomerelle? Salakuljettajien armoille? Hehän ovat lapsiani! En voi ottaa sellaista riskiä, Ali vastaa.

– On kuin olisi käsiraudat, hän huokaa syvään.

Kun perhe tulee Suomeen, Ali on jo sanonut Linnéalle, että toivoo tämän muuttavan heille asumaan.

– Pidän hänestä huolta niin kuin äidistäni. Jokainen tarvitsee jotakuta, paratiisissakin, Ali summaa.

Lumisydän, jossa Alin perheenjäsenten nimiä.
Evitskogissa Ali kirjoitti järven lumeen perheensä nimikirjaimet. Puhelin meni rikki pakomatkalla. Kuva: Mikko Koski / Yle

Kesken juttutuokion Ali saa huonoja uutisia. Isis lähestyy Samarraa, jossa hänen perheensä piileskelee.

Alkaa vimmattu viestittely Irakiin. Ali kävelee olohuoneesta makuukammariin ja takaisin. Linnéa menee hermosauhuille.

Ali ei paennut Isisiä vaan muita maanmiehiään. Heitä ei miellyttänyt se, että hän oli töissä Irakin hallituksella. Lähtö tuli äkkiä.

Palattuaan Linnéa etsii karttakirjan ja hakee suurennuslasilla Samarraa. Tik-rit, hän tavaa. Ali osoittelee kaupunkeja, jonne hänen vaimonsa voisi pyrkiä.

– Nyt pitää vain rukoilla Allahia ja Jumalaa, Linnéa päättää.

Yli vuorokauteen perheestä ei kuulu mitään. Sitten Ali saa vahvistuksen: vaimo ja lapset ovat päässeet turvaan.

Samoihin aikoihin poliisit saapuvat vastaanottokeskukseen ja kertovat Alin saaneen oleskeluluvan.

– Ehkä ihan vähän itkin, hän tunnustaa myöhemmin.

Hui kauheeta, sehän voi väkisinmaata sut!

Osa ihmisistä ei enää puhu Linnéalle hänen irakilaisen avustajansa takia.

– Yksi ystävätär sanoi, että hui, kuinka sä uskallat. Sehän voi väkisinmaata sut! Linnéa pyörittelee päätään.

– Hänhän voisi olla mun lapsenlapseni. Ja sitä paitsi kyllä se on niin, että mun parasta ennen -päivä on mennyt jo, Linnéa nauraa.

On tullut pimeä. Ali vetää toppahousuja jalkaansa. Pitää ehtiä viimeiseen Evitskogin-bussiin.

Viikonloppuisin kyyti ei kulje. Silloin Linnéa hakee Alin Fiat Puntollaan.

– Muistathan ottaa lääkkeet? Ali huikkaa ovella.

– Ja ajoissa nukkumaan?

– Soita jos on jotain!

Jees jees jees, Linnéa vastaa ja ojentaa Alille biojätepussin.

Aiheesta lisää huomisessa A-studiossa.

Suosittelemme sinulle