Kaksi lauantaina Tampereen Rajat kiinni -soihtukulkueen yhteydessä kiinniotettua pellepukuihin sonnustautunutta Loldiers of Odin -ryhmän jäsentä on saanut sakot niskoittelusta poliisia vastaan, kertoo komisario Erkki Alanen Tampereen poliisista.
Poliisin mukaan pellet oli otettu kiinni, koska he eivät noudattaneet poliisin käskyjä, vaan jatkoivat kulkuaan kohti mielenosoituspaikkaa, jonne poliisi oli kieltänyt heitä menemästä.
Komisario Alanen kertoo, että mielenosoitusta pelleasuissaan kritisoineet henkilöt poistettiin paikalta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi ja päästettiin vapaaksi muutaman tunnin kuluttua, kun Rajat kiinni -mielenosoitus oli päättynyt.
Rajat kiinni -mielenosoituksesta oli ilmoitettu etukäteen poliisille ja poliisi oli turvaamassa sen häiritötöntä kulkua.
Loldiers of Odin -pelleryhmä nousi julkisuuteen viikko sitten, kun ryhmä muun muassa kulki äärioikeistolaiseksi syytetyn Soldiers of Odin -katupartion perässä Tampereen kaduilla hyppien ja tanssien.