Suomen Palloliitto tukee Euroopan jalkapalloliiton UEFAn nykyistä pääsihteeriä Gianni Infantinoa Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFAn puheenjohtajaksi.
Suomi noudattaa UEFAn esitystä, jonka mukaan Infantino olisi kaikkien Euroopan jäsenliittojen yhteinen ehdokas FIFAn johtoon. Jäsenmaat kokoontuivat perjantaina 22. tammikuuta Sveitsin Nyonissa.
Palloliiton liittohallitus käsitteli asiaa maanantaina ja päätti yksimielisesti tukea Infantinoa. Palloliiton tiedotteen mukaan "Infantino nauttii laajaa luottamusta ja hänellä on kaikki tarvittava kokemus ja osaaminen maailman jalkapallon eteenpäin viemiseksi." Italialainen on työskennellyt UEFAssa vuodesta 2009 saakka.
Infantino kommentoi perjantaina julkisesti, että pitää itseään erittäin vahvana ehdokkaana FIFAn puheenjohtajaksi. Vaali käydään 26. helmikuuta.
- Olen erittäin otettu tuesta, jonka sain. Kun takana on näin merkittävä tuki, pitää jatkoon suhtautua hyvin ammattimaisesti ja avoimesti. Olen hyvin itsevarma sen perusteella, mitä olen kuullut 54 puheenjohtajalta.
Lisäksi UEFA päätti perjantaisessa kokouksessaan, ettei Euroopan jalkapallon kattojärjestölle valita uutta puheenjohtajaa ennen kuin Michel Platini on käynyt valitustiensä loppuun. Platinia syytetään korruptiosta, sillä hän vastaanotti lähes kahden miljoonan euron maksun FIFAlta 2011. Platini on valittanut päätöksestä Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen eli CASiin.
FIFA joutui viime vuonna lahjusskandaalin keskelle ja järjestöä vuodesta 1998 johtanut puheenjohtaja Sepp Blatter joutui vetäytymään tehtävistään. FIFAn ylintä johtoa syytetään lahjusten vastaanottamisesta ja rahanpesusta. Sveitsin viranomaiset käyvät oikeutta myös Blatteria vastaan.
FIFAn eettinen komitea on kieltänyt Blatteria osallistumasta mihinkään järjestön toimintaan kahdeksaan vuoteen.