Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Säteilylämmitin saattaa jättää auton pakkasella kotipihaan

Uusi auto ei välttämättä käynnisty kovilla pakkasilla, vaikka sen moottoria olisi lämmitetty ohjeiden mukaan. Syynä ovat uusissa ja uudehkoissa autoissa yleistyneet säteilylämmittimet, jotka eivät ole niin tehokkaita kuten vanhemmissa ajoneuvoissa käytetyt lohkolämmittimet. Säteilylämmittimien maahantuoja myöntää ongelman.

Säteilylämmitin auton pohjassa mustan pistokkeen jatkeena.
Kuva: Perttu Ruokangas / Yle
Perttu Ruokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Auton moottorilohkoon tai öljypohjaan asennettavat säteilylämmittimet alkoivat yleistyä 2000-luvun alkupuolella.

– Se johtuu autotekniikasta. Lohkot ovat yleensä alumiinia ja vanhat niinsanotut valuplommit puuttuvat, joihin lohkolämmitin on ennen laitettu. Säteilylämmittimen teho on huomattavasti pienempi kuin vesitilaan tulevan vastuksen lämpöarvo, Autoliiton Lapin piirin johtaja Ensio Simonen sanoo.

Säteilylämmittimen tehoa on rajoitettu säädöksellä, jonka mukaan lämpötila ei saa ylittää 270 astetta.

– Siinä vaiheessa lämmitin mene liian kuumaksi. Jos siihen valuu öljyä tai muuta nestettä päälle, se voi syttyä ja se voi olla aika vaarallista, säteilylämmittimiä maahantuovan Defan tuotepäällikkö Håkan Westerlund selventää.

Käynnistysvaikeuksia jo 2000-luvun alussa

Defalta myönnetään, että säteilylämmitin ei välttämättä riitä kovemmilla pakkasilla.

– Ensimmäiset ongelmat eli käynnistysvaikeudet alkoivat tulla 2000-luvun alussa, Westerlund sanoo.

– Kovemmilla pakkasilla säteilylämmitintä pitää käyttää yleensä kolme tuntia, jotta moottori saavuttaa lämpötasapainon.

Yli kolmen tunnin säteilylämmittimen käytöstä ei enää ole sanottavammin hyötyä.

– Moottorista riippuen yli neljän tunnin lämmitysaika luovuttaa lämmön lohkon kautta ulos, Westerlund toteaa.

Letkulämmitin, ylläpitolaturi tai lisälämmitin

Arktisiin oloihin pelkkä säteilylämmitin ei siis välttämättä riitä. Mikä sitten eteen?

– Yksi vaihtoehto on hankkia letkulämmitin kiertovesipumpulla. Se maksaa noin 500-700 euroa, Westerlund sanoo.

– Tai sitten voi hankkia akun ylläpitolaturin. Se pitää akun hengissä, jotta akku antaa virtaa pakkasella. Ylläpitolaturi maksaa yleensä arviolta runsaasta sadasta eurosta noin 200 euroon, Autoliiton Simonen sanoo.

Vielä näitä tehokkaampi vaihtoehto on polttoainetta käyttävä lisälämmitin, jota kutsutaan kansankielellä webastoksi. Se maksaa asennuksineen autosta riippuen 1000-2000 euroa tai enemmän.

– Polttoaineella toimiva lämmitin lämmittää moottorin lisäksi myös sisätilaa, Simonen huomauttaa.

Suosittelemme