Pahvinen ajokortti pitää vaihtaa uuteen viimeistään vuonna 2033. Tuolloin ajokorttien pitää olla EU-direktiivin mukaisia. Vanhasta kortista luopuminen voi olla kuitenkin vaikeaa.
Turkulainen Hannele Granlund aikoo pitää kiinni aarteestaan mahdollisimman pitkään.
– En hanki uutta korttia ennen kuin on pakko.
Kaarinassa asuva Antti Pinomäki on samaa mieltä.
– Mieluummin katselen nuoruudenkuvaa kuin tällaista vanhaa äijää, hän sanoo.
En hanki uutta korttia ennen kuin on pakko.
Hannele Granlund
Pahvisia ajokortteja on liikkeellä yhä yli 300 000. Muun muassa poliisi törmää työssään usein vuosikymmeniä vanhoihin kortteihin.
– Pahvikorteilla tuntuu olevan erityistä tunnearvoa, toteaa ylikonstaapeli Simo Savioja Lounais-Suomen poliisista.
Repaleinen ajokortti ei välttämättä kelpaa
Ajokortti käy usein henkilötodistuksena, vaikka virallisesti se on ajo-oikeutta osoittava asiakirja.
Mieluummin katselen nuoruudenkuvaa kuin tällaista vanhaa äijää.
Antti Pinomäki
Yle Turun tekemän kokeilun perusteella pitkään palvellut pahvinen ajokortti käy henkilöllisyystodistuksesta vaihtelevalla menestyksellä.
S-Pankin tiskillä pahvinen ajokortti saa suoran tuomion. Palveluohjaaja Jonna Stirkkinen-Mela ei hyväksy repaleista ja kulunutta asiakirjaa henkilöllisyystodistuksena.
– Pyytäisin vielä, että tulisitte asioimaan toisilla henkilöllisyyspapereilla.
Poliisi hyväksyy pahvikortin
Turkulaisessa ruokakaupassa asiakirjaa ei tyrmätä ainakaan suoraan. Vanhojen ajokorttien kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana.
– Jo valokuvan tunnistaminen saattaa olla aika vaikeaa, sanoo Wiklund Herkun sijaismyymäläpäällikkö Heidi Fonselius.
Poliisille pahvikortti kelpaa henkilöllisyystodistuksena mainiosti, kunhan kortin haltijan voi tunnistaa valokuvasta.
– Voimassaoleva ja aito asiakirja menee läpi, Simo Savioja kertoo.