Heikki Salon koti on tarinoiden talo. Se on talo, jossa Lauri Viita on syntynyt ja jonka keittiön pöytä on venäläisestä bunkkerista tehty. 1916 rakennetun talon remonttikin kääntyy helposti tarinoiden jatkumoksi. Tarina on etanasementin hienous kiven halkaisussa ja sekin kuinka talon nimi löytyi uuninluukusta.
Kaikki lähti kuitenkin siitä, että hirsitalossa on ihmisen hyvä olla. Salon ja vaimonsa Sirkku Peltolan tapauksessa hirsitalokokemusta kertyi aluksi Kangasalla sijaitsevalta kesämökiltä.
”Hirsitalossa on kauhean helppo olla. Monet sanovat, että se johtuu siitä, että hirsitalo hengittää. Minä en siitä tiedä, mutta jotenkin tunnelma ja oleminen siellä ovat helppoa. Hirsitalossa lepää tosi hyvin.
Olimme ihan tyytyväisiä Tahmelan kotiimmekin ja se oli kotoisa ja mukava, mutta niin vaan löysimme itsemme sunnuntaisin kiertelemästä Pispalaa. Kiertelimme ja kaartelimme ja etsimme sopivaa hirsitaloa, jonka voisi remontteerata.
Vuosien varrella huomasimme pari taloa liian myöhässä, mutta tähän osuimme oikeaan aikaan. Kun tähän tultiin, oli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että on kotona. Noin kauan meni elämässä, ettei olekaan sellaista ajatusta, että mihin tästä seuraavaksi.”
Pispalanharjun Tornikuusi
Talon eteisen ja keittiön kaapeissa komeilee Lapinkuusi-niminen kuvio. Salo ja Peltola ovat nimenneet sen uudelleen Tornikuuseksi, sillä talon nimikin on nykyään Tornikuusi.
”Nykyään, kun hakee rakennuslupaa, pitää talolla olla nimi. Kun se Viita nyt kerran on syntynyt täällä talossa, niin rupesin hakemaan nimeä Viidan tuotannosta. Kukunor -runoelma, jossa on kuuden vanha peikkopari Kukunor ja Kalahari, tapahtuu professorin huvilassa ja siellä he seikkailevat. Kun se loppuu, he palaavat omaan kotiinsa, joka on saunan takana oleva tornikuusi. Niin me nimettiin tämä talo Tornikuuseksi.
Sitten hoksattiin, että joissain uuninluukuissa on tornimainen kuusi ja kuvion nimi onkin Lapinkuusi. Otettiin yhdestä luukusta ornamentti ja teetettiin se eteisen ja keittiön kaappien oviin. Me nimettiin se Tornikuuseksi ja se on tämän talon oma ornamentti. Tavoitteena on metsästää pariin muuhunkin uuniin ne luukut, jotta saadaan se kulkemaan koko talon läpi.”
Pohjanmaa löytyy maisemasta
Talo seisoo Pispalanharjulla ja oleskelualueiden ikkunoista avautuu maisema Pyhäjärvelle. Maisemalla on suuri merkitys.
”Kun olen Pohjanmaalta ja lakeudelta kotoisin, olen tottunut katsomaan kauas. Keski-Suomessa ja Tampereellakin asuessa mummolaan eli lakeuksille pääseminen oli hienoa. Se rentoutti ja oli terapeuttinen juttu. Se on tässä talossa. Ikkunoista näkyy kauas Pyhäjärvelle. Joka päivä sitä pysähtyy katsemaan. Se on hienoa, kun se tulee silmiin. Ei silmä pökkää (eli ei jää yhteen kohteeseen kiinni, toim. huom.).
Vuoden verran katselin maisemaa ja tajusin sen että se on semmoinen näyttely. Se muuttuu parhaimmillaan joka minuutti ja on taas erivärinen. Sen vuoden jälkeen ostin järjestelmäkameran ja mulla alkaa olla 10 000 kuvaa Pyhäjärvestä samoista ikkunoista. Kun niitä valokuvia katselee, niin niistä löytyy kaikki värikartan värit. Sama maisema voi olla minkä värinen vaan. Se on tosi hienoa.
Välillä jään tuijottelemaan maisemaa kesken työpäivän ja sitten havahdun että missä kamera missä kamera! Se on hienoa, se kuuluu tähän taloon. Luovaa työtähän tässä talossa tehdään, se kuuluu osana siihen. Mulle sillä on enemmän merkitystä, sillä teen töitä kotona. Täällä olen kaikki päivät ja se on tosi kivaa.”
Venäläisestä bunkkerista ruokapöytä
Talossa näkyy eri aikakaudet, vaikka sitä on paljon remontoitukin. Tavoitteena oli tekniikaltaan moderni, mutta ulkonäöltään vanha talo. Viimeinen tarina löytyy keittiöstä.
”Pispalahan oli linnoitettu 1900-luvun alussa, kuten suuri osa Etelä-Suomesta. Täällä näkyy vieläkin juoksuhautojen pohjia. Tuossa meidän pihassa oli sen juoksuhautajärjestelmän pääbunkkeri. Seinät oli tehty isoista kivistä, ja seiniä oli jatkettu hirsillä. Hirsien päällä oli ratakiskoja, joiden päälle oli valettu sementtiä.
Kun Kalle Kivelä osti tämän talon 1918, se otti ja purki bunkkerin ja rakensi osan talosta niistä aineksista. Remontoidessa taas minä purkasinniitä hirsiä alakerrasta. Osa oli niin märkiä, ettei niillä tehnyt mitään, mutta hyvät otin talteen.
Tämän pöydän kansi on tehty niistä hirsistä. Kun hiottiin tekovaiheessa lankkua, niin sieltä löytyi luoti. En tiedä oliko harhalaukaus vai mikä. Jos katsoo alas, niin näkee, että jalat on tehty rautatiekiskoista, joissa näkyy vielä sementtijäännöksiä. Syömme siis tässä talossa aamiaista ja päivällistä vanhan venäläisen bunkkerin päällä.”
Etanasementin hienous kiven halkaisussa
Etanasementtitarinaan liittyy pakkanen, pimeys, rapina ja kainaloihin asti märät housut. Se tarina löytyy tämän jutun pääkuvana olevalta videolta.
