Kiinan hallinnon karsastamien ihmisten kyyditykset Thaimaasta Kiinan alkoivat viime kesänä. Heinäkuussa Thaimaan hallitus lähetti satakunta Kiinan islamilaiseen uiguurivähemmistöön kuuluvaa ihmistä takaisin Kiinaan.
Uiguurit olivat menneet Thaimaahan siinä toivossa, että löytäisivät turvallisen olinpaikan kolmannesta maasta. Uiguurit sanovat Kiinan keskushallinnon polkevan muslimivähemmistön oikeuksia etenkin luoteisessa Xinjiangin maakunnassa.
YK:n pakolaiskomissaari tuomitsi Thaimaan päätöksen räikeänä kansainvälisen lain rikkomuksena.
Sittemmin hämäräntuntuisia katoamisia on tapahtunut Thaimaassa useita.
Kustantamolle työskennelleitä kateissa
Lokakuussa 2015 hongkongilainen kirjakauppias ja kustantaja Gui Minhai katosi loma-asunnostaan Thaimaan Pattayalla. Gui Minhailla on Ruotsin kansalaisuus. Hänet tunnettiin Kiinan johtoa arvostelevien teosten julkaisemisesta.
Gui ja toinen kadonnut kustantaja, Lee Bo, olivat tiettävästi valmistelemassa kirjaa Kiinan presidentin Xi Jinpingin yksityiselämästä. Lisäksi kateissa on kolme muuta samalle hongkongilaiselle kustannusyhtiölle työskennellyttä henkilöä.
Marraskuussa Thaimaa palautti Kiinaan kaksi henkilöä, jotka olivat saaneet YK:n pakolaisstatuksen. Tässä kuussa Thaimaassa lähellä Laosin rajaa katosi kiinalainen toimittaja Li Xin, jonka tiedettiin suunnitelleen turvapaikan hakemista Yhdysvalloista.
– Onko hän yhä Thaimaassa, vai onko hänet luovutettu Kiinan kommunistiselle puolueelle, Lin vaimo kysyi neuvottomana nettikommentissa.
Osa Kiinan kiristynyttä linjaa?
Lokakuussa Thaimaan lomapaikastaan kadonnut Gui ilmestyi aiemmin tammikuussa Kiinan televisioon tunnustamaan yli kymmenen vuotta vanhan rattijuopumuksen. Gui sanoi ajaneensa humalassa autoa, surmanneensa yliajossa nuoren naisen ja saaneensa kuolemantuottamuksesta ehdollisen tuomion.
Guin olinpaikasta ei ole tietoa eivätkä Ruotsin viranomaiset ole pyynnöistä huolimatta päässeet häntä tapaamaan.
Myös toinen ruotsalainen, Manner-Kiinassa pidätetty ihmisoikeusaktivisti Peter Dahlin, ilmaantui äskettäin televisioruutuun pyytämään anteeksi Kiinan hallitukselle aiheuttamaansa vahinkoa. Dahlin työskenteli järjestössä, joka antoi lakineuvontaa tavallisille kiinalaisille.
Molempien tunnustusten epäillään olevan seurausta Kiinan viranomaisten harjoittamasta painostuksesta. Ulkomailla on myös oltu huolissaan Kiinan valmistelemasta uudesta kansalaisjärjestölaista, jolla saatetaan rajoittaa entisestään ulkomaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa Kiinassa.
Dahlin vapautettiin ja karkotettiin Ruotsiin muutama päivä sitten. Guin kohtalosta huolestunut Ruotsi on lähettänyt poliiseja Thaimaahan selvittämään, mitä lokakuisen katoamisen aikaan oikein tapahtui.
"Sotilasjuntta hakee uutta liittolaista"
Ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat Thaimaata Kiinan myötäilystä poliittisista ja taloudellisista syistä. Thaimaata on hallinnut vuodesta 2014 sotilashallitus, joka ei ole pitänyt yllä niin tiivistä suhdetta perinteiseen liittolaiseen Yhdysvaltoihin kuin mihin on totuttu.
– Bangkok tottelee nyt Pekingiä. Thaimaa on vaihtanut liittolaista, Human Right Watch -järjestön tutkija Sunai Phasuk sanoi New Yor Timesin haastattelussa.
Kiinan ja Thaimaan välien tiivistymisestä kertoo mm. kasvava turistien virta Thaimaahan. Kiinalaistia matkailijoita on ilmestynyt runsaasti esimerkiksi pohjoisthaimaalaisen Chiang Main kaduille parin viime vuoden aikana, sen jälkeen, kun valtion lentoyhtiö Air China aloitti suorat lennot Pekingistä sinne.
Kiinalaisten ansiosta Thaimaa oli Aasian ja Tyynenmeren alueen vierailluin turistikohde viime vuonna.