Rivette liittyi vuonna 1953 elokuvalehti Cahiers du Cineman kirjoittajapiiriin, jonka ympärille uusi aalto muodostui. Kirjoittajajoukkoon kuuluivat muun muassa Francois Truffaut, Jean-Luc Godard, Eric Rohmer ja Claude Chabrol.
Rivetten esikoiselokuva, Paris nous Appartient, valmistui vuonna 1961 ja se sai kriitikoilta myönteisen vastaanoton. Rivette kuitenkin keskittyi seuraavina vuosina Cahiers-lehteen ja oli sen päätoimittaja vuodesta -63 alkaen. Rivetten parivuotisen päätoimittajakauden aikana lehti muuttui vahvemmin poliittiseksi ja heijasteli hänen marxilaisia ajatuksia.
Rivette palasi kuitenkin elokuvaohjaajaksi ja tuli tunnetuksi ylipitkistä elokuvistaan. Esimerkiksi elokuva Out 1 vuodelta 1971 kestää peräti 770 minuuttia eli yli 12 tuntia. Rivetteä pidetäänkin Godardin ohella uuden aallon kokeellisimpana ohjaajana.
1990-luvun alussa Jacques Rivette nousi hetkeksi parrasvaloihin elokuvallaan La Belle Noiseuse. Elokuva kertoo vanhenevasta taiteilijasta, joka löytää uudelleen luomisvoimansa. Elokuvaa pidetään Rivetten omakuvana. Pian tämän jälkeen hän ohjasi kaksiosaisen elokuvan Ranskan kansallispyhimyksestä Jeanne d`Arcista.
Viimeisen elokuvansa Jacques Rivette ohjasi vuonna 2009. Hän sairasti Alzheimerin tautia.