Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Yhtiö teki 50 miljoonan euron voitot sähkönsiirrosta Suomessa – verot lähes olemattomat

Sähkön siirtohintojen rajuista nostoista päättäneen verkkoyhtiön Carunan omistukset kulkevat Alankomaiden kautta. Yhtiö on rakentanut miljardien eurojen lainaketjun, jonka vuoksi se ei juuri maksa yhteisöveroja Suomessa.

Carunan Keilaniemen sähköasema.
Sähköverkkoyhtiö Carunan sähköasema Espoon Keilaniemessä. Kuva: Yle
Jyri Hänninen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suurista hinnankorotuksista siirtohintoihin ilmoittaneen sähköverkkoyhtiö Carunan omistukset ja rahavirrat kulkevat veroparatiisissa toimivan holdingyhtiön kautta.

Yhtiön liikevoitto oli vuonna 2014 yli 50 miljoonaa euroa. Yhteisöveroa Caruna maksoi liikevoitosta vain 1,6 prosenttia eli vähän yli 800 000 euroa.

Samana vuotena Carunan Suomen-holdingyhtiö maksoi useita kymmeniä miljoonia euroja Alankomaihin konsernin sisäisiä lainoja, mikä vaikuttaa verojen maksuun Suomessa.

Kuluttajat saivat perjantaina huonoja uutisia, kun useat sähköverkkoyhtiöt kertoivat nostavansa sähkön siirtohintoja. Korkeimmat korotukset asiakkailleen tarjoili juuri Suomen suurin verkkoyhtiö Caruna, jonka hinnat nousevat enimmillään jopa 30 prosenttia.

Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen kommentoi Ylelle hinnankorotuksia investointitarpeella.

– Yhtiö investoi verkkoihin 200 miljoonaa euroa useampien vuosien ajan, sanoi Carunan toimitusjohtaja Ari Koponen.

Carunan omisti vuoteen 2014 saakka valtionyhtiö Fortum, joka päätti kuitenkin luopua sähköverkoistaan. Uudeksi omistajaksi löytyi kaksi kansainvälistä sijoitusyhtiötä sekä julkisen sektorin eläkelaitos Keva ja yksityinen eläkeyhtiö Elo. Omistuksista valtaosa eli 80 prosenttia on ulkomaisten sijoittajien hallussa.

Yle kävi läpi Carunan Suomen- ja Alankomaiden-yhtiöiden tilinpäätöksiä sekä lainasopimuksia. Carunan Suomen-yhtiöt ovat ottaneet omistajiltaan lainaa yli miljardia euroa. Suomen-yhtiö maksoi vuonna 2014 lainojen lyhennyksiä saman konsernin yrityksille eli alankomaalaiselle holdingyhtiöille noin 76 miljoonaa euroa.

Vuonna 2014 varsinaista liiketoimintaa harjoittavan Caruna Oy:n liikevoitto oli 50,5 miljoonaa euroa. Tilinpäätössiirtojen sekä rahoituskulujen jälkeen Carunan tilikauden tulos oli kuitenkin 7,6 miljoonaa euroa tappiollinen.

Yhteisöveroa Caruna maksoi vuonna 2014 verohallinnon julkisten tilastojen mukaan 822 000 euroa eli 1,6 prosenttia liikevoitosta.

Jo edellisen omistajan eli Fortumin aikana yhtiö maksoi varsin vähän yhteisöveroja konsernin sisäisten siirtojen vuoksi. Fortumin kohdalla sisäiset rahasiirrot tapahtuivat kuitenkin suomalaisten yhtiöiden välillä.

Konsernilainoilla kova korkoprosentti

Carunan alankomaalaisen holding- eli omaisuudenhoitoyhtiön tilinpäätöksessä vuodelta 2014 on listattu osa konsernin sisäisistä lainoista.

Maaliskuussa 2013 alankomaalainen yhtiö myönsi 150 000 euron lainan samaan konserniin kuuluvalle suomalaiselle yhtiölle. Lainan koroksi on sovittu 5,33 prosenttia sekä euribor-viitekorko.

Carunan talousjohtajan Jyrki Tammivuoren mukaan omistusten keskittäminen Alankomaihin oli omistajien tahto.

Joulukuussa 2013 alankomaalainen Suomi Power B.V. oli kuitenkin myöntänyt vielä suuremman eli 972 miljoonan euron lainan suomalaiselle yhtiölle. Tässä lainassa korkotasoksi on sovittu 8,5 prosenttia.

Lain mukaan konsernin sisäisissä lainoissa on noudatettava niin sanottua siirtohinnoitteluperiaatetta. Tämän periaatteen mukaan konsernin sisäisistä lainoista ei saa periä markkinatasoa merkittävästi korkeampaa korkoa.

Onko Caruna pyytänyt tästä verottajalta ennakkopäätöstä, Carunan talousjohtaja Jyrki Tammivuori?

– Emme ole pyytäneet ennakkopäätöstä asiasta, mutta verottajan kanssa on asiasta keskusteltu, Tammivuori sanoo.

Konsernin sisäisten lainojen avulla yhtiö pystyy siirtämään varojaan korkeamman verotuksen maasta eli tässä tapauksessa Suomesta Alankomaihin, jossa verotus on selvästi alhaisempaa.

Carunan talousjohtajan Jyrki Tammivuoren mukaan omistusten keskittäminen Alankomaihin oli omistajien tahto.

– Meidän omistajina on ulkomaalaisia infrastruktuurisijoittajia sekä suomalaisia eläkevakuuttajia, ja se että omistetaan ulkomailta holdingyhtiön kautta on normaali käytäntö tämän tyyppisessä järjestelyssä, Tammivuori sanoo.

Pidättekö Carunaa hyvänä yrityskansalaisena ja veronmaksajana?

– Kyllä pidän.

Carunan toiminta ei ole laitonta. Yrityksillä on oikeus käyttää lain suomia mahdollisuuksia verotuksen tason minimoimiseksi.

Alankomaita on arvosteltu verosuunnittelun mahdollistamisesta

Euroopan unioni on puuttunut viime vuosina yritysten tekemään verosuunnitteluun. Euroopan komissio on arvioinut, että laiton veronkierto ja laillinen verosuunnittelu aiheuttavat EU:n jäsenmaille vuosittain 1000 miljardin euron veromenetykset.

Komissio onkin puuttunut verosopimuksiin, joita suuret kansainväliset yritykset ovat solmimeet jäsenmaiden kanssa. Lokakuussa 2015 komissio vaati, että Alankomaat perii kahvilaketju Starbucksilta 20–30 miljoonaa euroa lisää veroja, joita yhtiö on välttynyt maksamasta.

Myös muut suuryritykset, kuten autonvalmistaja Fiat, ovat saaneet vaateita maksaa lisää veroja.

– Keinotekoisesti yritysten maksamia veroja vähentävät verotuspäätökset ovat vastoin EU:n valtionapusääntöjä. Tällaiset päätökset ovat laittomia, kommentoi EU:n kilpailuasioista vastaava komissaari Margrethe Vestager verosuunnittelua lokakuussa 2015.

Suosittelemme