Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Sipilä: Turvapaikanhakijat eivät toistaiseksi pääse Kempeleen-kotiin

Juha Sipilä (kesk.) kertoi asiasta Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.

Pääministeri Juha Sipilä.
Pääministeri Juha Sipilä aloittelemassa Yle Radio Suomen Pääministerin haastattelutuntia pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa Helsingissä sunnuntaina 31. tammikuuta. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Jaakko Mannermaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lupaili syyskuussa Kempeleen-kotiaan turvapaikanhakijoiden käyttöön. Tarjous on yhä voimassa, mutta juuri nyt taloon ei pääse turvallisuussyistä.

Sipilän mukaan päätös perustuu turvallisuusasiantuntijoiden tekemään arvioon.

– Suuren julkisuuden takia [muutto] ei ole nyt järkevää. Tuemme suuren lapsiperheen asumista muulla tavoin, kunnes viranomaiset arvioivat, että kotiimme on turvallista mennä.

Pääministerin haastattelutunti on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Suosittelemme sinulle