Kaikkiaan kymmenkunta verkkoyhtiötä on ilmoittanut tai ottanut käyttöön uudet siirtohinnat Keski-Suomessa. Pienemmät sähköverkkoyhtiöt ovat jättäneet korotukset tekemättä. Hinnankorotukset ovat maltillisempia kuin paljon julkisuutta saaneen Carunan liki 30 prosentin hinnankorotukset. Carunan sähköverkkoja ei ole Keski-Suomen maakunnan alueella.
Ei voi verrata esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan tai Etelä-Pohjanmaan peltoalueisiin.
Matti Ryhänen
Järvi-Suomen Energian alueella eli Hankasalmella, Laukaassa, Vaajakoskella, Korpilahdella, Toivakassa, Joutsassa ja Luhangassa korotus on keskimäärin 11 prosenttia. Vuodessa se merkitsee asiakkaalle noin 57 euroa, yhtiöstä kerrotaan.
Pohjois-Savossa sekä Keski-Suomessa Viitasaarella, Konnevedellä, Äänekoskella ja Hankasalmella toimiva Savon Voima Verkko perustelee kustannuksia hankalalla maastolla, jonne verkkoja on vaikea kaapeloida.
– Olemme alueella, jossa on hyvin lähellä peruskallio sekä hyvin kivistä ja metsäistä aluetta. Siihen vielä oman haasteensa antaa vesistö, joka käytännössä rikkoo koko meidän maakunnan. Varmaan yksi hankalimmista alueista ja tätä ei oikein voi verrata esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan tai Etelä-Pohjanmaan peltoalueisiin, perustelee liiketoimintajohtaja Matti Ryhänen.
Elenia ei ole vielä päättänyt
Sähköverkkoyhtiö Eleniasta kerrotaan, että hinnan korotuspaineita siirtohinnoissa on, mutta päätöstä ei ole tehty. Siirtohintaa on korotettu viimeksi neljä vuotta sitten 2012 keväällä. Elenia on Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö, jolla on 417 000 asiakasta. Suurin osa Keski-Suomea kuuluu Elenian alueeseen.
Jyväskylän kaupunkialueella sähköverkoista vastaava JE-Siirto Oy ja Äänekosken Energia ovat nostaneet siirtohintojaan vuoden vaihteessa kumpikin noin viisi prosenttia. Korotukset ovat maakunnan keskitasoa. Jyväskylän Energian siirtoyhtiön verkoista suurin osa on jo kaapeloitu. Korotustarvetta aiheutuu sähkön saannin varmistaminen.
Varttitunnin sähkökatko, niin kaupunki on ihan sekaisin.
Kari Kautto
– Meillä haasteet on siinä, että tämmöisessä kaupungissa jos tulee varttitunninkin sähkökatko ja keskustastakin menee sähköt, niin kaupunki on ihan sekaisin. Tämmöisiä ei oikein saisi tulla. Meidän pitää entistä enemmän varmistaa, että sähkö on toimitusvarmaa ja että sitä riittää, perustelee JE-Siirto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari Kautto.
Keski-Suomessa pienet, kuntien omistamat sähköverkkoyhtiöt pitävät sähkön siirtohinnoittelunsa maltillisimpina. Esimerkiksi Keuruulla, Multialla ja osin Petäjävedellä toimiva Keuruun Sähkö Oy ei suunnittele korotuksia tälle vuodelle. Ei myöskään Pihlajavedellä toimiva Koillis-Satakunnan Sähkö. Jämsässä toimiva Kuoreveden Sähkö korotti hintojaan viime syksynä kuudella ja puolella prosentilla - nyt korotuksia ei ole näköpiirissä.
Pienistä yhtiöistä kerrotaan, että kunnat omistajina ovat tyytyneet maltilliseen tuottoon. Verkkojen siirtäminen maan alle tarkoittaa kuitenkin pienilläkin yhtiöillä hintojen korotuspaineita.
– Investointitahti on vajaa kaksi miljoonaa euroa per vuosi eli investoidaan 2020-luvun lopulle vajaa 30 miljoonaa sähkön siirtoverkkoon. Kyllä tässä rahanreikää riittää tulevaisuuteen. Jossain vaiheessa varmaan joudutaan miettimään korotuksia, mutta mikä se aikaväli on, niin sitä en pysty sanomaan, pohtii Keuruun Sähkön toimitusjohtaja Esa Koivula.
Sähköyhtiöiden edustajia haastatteli Terhi Pirilä-Porvali.