Yhdysvaltain oikeusministeriö on ilmoittanut käynnistävänsä tutkinnan San Franciscon poliisin toimitavoista. Tutkinnan taustalla on nuoren mustan miehen kuolema poliisin luoteihin kaksi kuukautta sitten.
San Franciscon poliisi ampui 26-vuotiaan miehen joulukuussa. Poliisin mukaan uhkaavasti käyttäytynyttä miestä epäiltiin puukotuksesta. Poliisi väitti miehen pidelleen veistä, mutta ohikulkijan pidätystilanteesta kuvaamalla videolla miehen kädessä ei näy mitään esinettä.
Sen sijaan videolla näkyy, kun poliisit ampuvat useita laukauksia seinää vasten seisonutta miestä kohti. Poliisi kertoo löytäneensä keittiöveitsen ampumapaikalta.
Ampumisesta kuvattu video levisi internetissä ja aiheutti laajaa suuttumusta. Tapauksen synnyttämissä mielenosoituksissa on vaadittu San Franciscon poliisipäällikön Greg Suhrin eroa.
Ulkopuolista tutkintaa ovat vaatineet niin kaupungin viranomaiset kuin paikalliset yhteisöt. Oikeusministeriön tutkinta ei johda suoriin toimenpiteisiin, vaan se antaa ainoastaan suosituksia. Poliisivoimien on kuitenkin raportoitava ministeriölle tasaisin väliajoin toimintatapojen muutoksista.
Yhdysvaltain oikeusministeriö on käynnistänyt vastaavia tutkimuksia myös Chicagon, Baltimoren ja Fergusonin poliisivoimien toimista.