Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Haavisto: Vastuu Fortumin kaupoista koko hallituksella

Entinen kehitysministeri, vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto torjuu kokoomuksen entisen elinkeinoministerin Jan Vapaavuoren näkemyksen Fortumin sähkönsiirtoverkkojen myynnistä. Haavisto sanoo, että päätös oli silloisen hallituksen ja Fortumin.

Pekka Haavisto.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Stina Brännare
Avaa Yle-sovelluksessa

Jan Vapaavuoren mielestä Fortumin sähkönsiirtoverkkojen myynnin valmistelu kuului omistajaohjauksesta silloin vastanneelle kehitysministeri Pekka Haavistolle.

Vapaavuori ei väitä, etteikö hänen johtamallaan ministeriöllä olisi ollut mitään roolia kauppaan johtaneissa tapahtumissa. Työ- ja elinkeinoministeriöltä kysyttiin Vapaavuoren mukaan mielipidettä strategisesta omistuksesta.

Nykyinen kansanedustaja Pekka Haavisto sanoo, että vastuu ei ole yksinomaan hänellä, vaan koko hallituksella. Haavistosta tuli ministeri syksyllä 2013, ja jo kesällä hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta oli tehnyt päätöksen kaupan valmistelusta. Haavisto ei kuitenkaan sulje omaa osuuttaan pois.

– Kyllähän koko hallitus kantaa vastuuta päätöksestä, minä mukaan lukien.

Haaviston mukaan joulukuussa 2013 kauppa oli tyssätä siihen, että Fortumin strategiseen intressiin kuului myös verkkojen omistus. Kauppa solmittiin vuonna 2014. 

– Todettiin, että tämä on vanhalta ajalta. Tämän sitten työ- ja elinkeinoministeriö korjasi, ja omistajaohjausministeri muutti strategisen intressin moderniin aikaan, minkä jälkeen kauppa oli mahdollinen, sanoo Haavisto.

Fortumia ei enää kiinnostanut verkkobisnes

Jos valtio olisi halunnut estää verkkojen myynnin, Fortumin hallitus ja johto olisi pitänyt vaihtaa. Valtio olisi näin käyttänyt hyvin voimakasta omistajaohjausta.

Haaviston mukaan pörssiyhtiön suhteen hallitus ei yleensä toimi niin. Fortumille verkkobisnes ei ollut enää myöskään kiinnostavaa tapaninpäivän 2011 myrskyjen jälkeen syntyneiden suurien investointipaineiden takia.

– Fortum halusi eroon verkoista, koska toiminta ei ollut riittävän kannattavaa verrattuna yhtiön päätoimialaan eli energiantuotantoon. 

Haavisto huomauttaa, että sähkön siirtoverkot ovat pääosin yksityisessä omistuksessa, joten Fortum ei tehnyt poikkeusta myydessään yksityiselle taholle.

"Uusi yhtiö ilmoitti maksavansa veronsa Suomeen"

Eduskunnassa keskusteltiin Haaviston mukaan kaupan aikoihin kahdesta asiasta.

– Uusi yhtiö ilmoitti maksavansa veronsa Suomeen, mihin suhtauduttiin myönteisesti, ja toisena asiana, ettei mitään suuria korotuksia ollut odotettavissa, kun ala on hyvin reguloitu, sanoo Haavisto.  

– Sen jälkeen on käynyt ilmi, että Caruna maksaa vähän veroja Suomeen ja Energiaviraston sääntely on pettänyt, koska näin suuret korotukset ovat tapahtuneet.

Haavisto sanoo olevansa pääministeri Juha Sipilän ja elinkeinoministeri Olli Rehnin linjoilla, että jokin uusi sääntelymalli olisi tarpeen estämään suuret siirtohintojen korotukset.

– On toteutunut skenaarioita, joita ei pidetty mahdollisena, ja hinnankorotusten osalta tämä vaatii korjaustoimenpiteitä, sanoo Haavisto.

Haavisto sanoo olevansa erittäin yllättynyt Carunan suurista siirtohinnoista, jotka perustellaan investoinneilla siirtoverkkoon. 

– En koskaan nähnyt, että virkamiesvalmistelussa olisi ollut esillä näin suuria prosentteja, kertoo Haavisto.

Haavisto toivoo, että ministeri Rehn tuo eduskuntaan korotuskaton tai indeksin siirroverkkojen kuluttajahinnoille.

– On pöyristyttävää, että joku kerralla tekee 20–30 prosentin korotuksia, Haavisto paheksuu.

Suosittelemme