Keskustan konkarivaikuttaja ja kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen aikoo perustaa uuden puolueen.
Väyrynen ilmoittaa puolueen perustamisesta verkkosivuillaan.
Väyrynen kertoo, että hänen perustamansa yhdistys Kansalaispuolue (Medborgarpartiet) on tarkoitus merkitä puoluerekisteriin, kun edellytykset tähän täyttyvät. Puoluerekisteriin päästäkseen uusi puolue tarvitsee 5 000 kannattajakorttia.
Väyrysen mukaan puolueen tärkein ja kiireellisin tehtävä on Suomen irrottaminen euroalueesta. Omaan kelluvaan valuuttaan siirtymisen lisäksi puolue pyrkii rakentamaan ”tasa-arvoista ja hajautettua ihmisyyden yhteiskuntaa” ja vastustaa keskittävää metropolipolitiikkaa.
Väyrynen ilmoittaa jatkavansa europarlamentaarikkona Kansalaispuolueen jäsenenä, mutta hän aikoo palata eduskuntaan vaalikauden aikana. Väyrynen aikoo myös olla ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Väyrynen kehottaa Keskustan toiminnassa mukana olevia kannattajiaan jatkamaan työtään puolueessa ja vaikuttamaan sen poliittiseen linjaan.
Yle Uutisten tavoittaman Väyrysen avustajan mukaan Väyrynen kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa huomenna aamulla.
Väyrysen suunnitelmista ensimmäisenä kertoi Maaseudun Tulevaisuus.
Korjaus 5.2. klo 17.15: Väyrysen perustaman yhdistyksen nimestä poistettu merkintä ry. Perustamisilmoitus ei ole vielä edennyt rekisteröintivaiheeseen.