Tiedätkö, mihin yksisarvisterapeutteja tarvitaan? Yksisarviset tarvitsevat välikäden, joka voi olla samaan aikaan sekä hoitohuoneessa että Yksisarvisten ulottuvuudessa.
Yksisarvishoito maksaa yli sata euroa, alle 12-vuotiaille lapsille hoito on edullisempi.
Yksisarvishoitajaksi voi myös kouluttautua alle tonnilla. Koulutuksen edetessä voi tutustua omaan Yksisarviseensa ja vierailla Yksisarvisten valtakunnassa.
Tällaistakin humpuukia kaupataan Suomessa muiden uskomushoitojen ohella.
Enkeliterapiaa. Homeopatiaa. Vyöhyketerapiaa. Chakrojen puhdistusta. Kristallivalohoitoa. Reikiä. Virallisen lääketieteen ulkopuolella toimii lukematon määrä mitä mielikuvituksellisimpia hoitomuotoja, joiden luvataan tuovan parannusta vaikkapa syöpään tai aidsiin.
Suomessa käärmeöljykauppiaita ei säätele kukaan. Esimerkiksi Ruotsissa uskomushoitoja säätelee niin sanottu puoskarilaki, jonka mukaan raskaana olevia, syöpäsairaita tai alle kahdeksanvuotiaita ei voi hoitaa ilman terveydenhoidon koulutusta. On uskomatonta, että uskomushoitojen villiä ja vaarallista kenttää ei Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa kontrolloida millään tavalla. Kuka suojelee dementoituneita mummoja, mielenterveyspotilaita tai pieniä lapsia, joiden vanhemmat päättävät olla uskomatta tieteelliseen näyttöön?
Työryhmän tarkoitus oli suitsia puoskarointia – ja mukana oli puoskareita, mikä on käsittämätöntä. Sama asia kuin jos puuhattaisiin lakia järjestäytyneestä rikollisuudesta ja paikalla olisi liivijengiä.
Markku Myllykangas
Ylen Satu Miettinenkirjoitti ansiokkaan jutun siitä, kuinka puoskarilaki on jäänyt Suomessa jo neljän peruspalveluministerin pöydälle.
Se ei ole myöskään nykyisen peruspalveluministerin Juha Rehulan työpöydällä - sillä ministerin mukaan “nykymalli toimii”.
Toimiiko todella? Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut, koska psykoosipotilaita on hoidettu yrteillä tai homeopatialla. Harhojen vallassa eräs potilas oli surmannut jopa oman äitinsä.
“Poliitikot eivät halua suututtaa ihmisiä. Suomessakin on paljon niitä, jotka uskovat ufoihin, homeopatiaan ja muihin järjettömyyksiin. Poliitikot miettivät äänestäjiään, he pelkäävät, miten heille seuraavissa vaaleissa kävisi”, selitti lain pöydälle jääntiä dosentti Markku Myllykangas A-studio Talkissa viime viikolla.
Hannu Lauerman mukaan yksi syy on se, etteivät uskomushoitojen tekijät halua itse hyväksyä toiminnalleen minkäänlaista kontrollia. Hannu Lauerma oli mukana vaihtoehtohoitojen valvontaa pohtivassa työryhmässä kahdeksan vuotta sitten. Samassa työryhmässä mukana oli myös homeopaatti ja lääkäri Liisa Sulkakoski, jonka mukaan luontaishoidot eivät vaaranna potilasturvallisuutta. Hän jätti mietintöön eriävän mielipiteensä Luonnonlääketieteen keskusliittoon kuuluvan työryhmän jäsenen kanssa.
“Työryhmän tarkoitus oli suitsia puoskarointia – ja mukana oli puoskareita, mikä on käsittämätöntä. Sama asia kuin jos puuhattaisiin lakia järjestäytyneestä rikollisuudesta ja paikalla olisi liivijengiä”, Markku Myllykangas puhisi A-studio Talkissa.
Myös homeopaatti ja lääkäri Liisa Sulkakoski esiintyi torstaina A-studio Talkissa. Hän väitti ohjelmassa, että homeopatialla ja muilla luontaishoidoilla voidaan estää syövän leviäminen ja jopa poistaa etäpesäkkeitä. Perinteisiä sytostaattihoitoja Sulkakoski taas kuvaili tuhoaviksi.
Tällainen puhe lääkärin suusta kuulostaa erikoiselta, jopa vastuuttomalta. Lääkärin eettisten ohjeiden perusteella lääkärin pitäisi tarjota vain näyttöön perustuvia hoitoja.
Homeopatia on sairauksien hoidossa tieteelliset kriteerit täyttävien tutkimusten mukaan yhtä tehokasta kuin lumelääkitys – eli käytännössä yhtä tyhjän kanssa.
Suomessa on arvioiden mukaan muutamia satoja lääkäreitä, jotka harrastavat puoskarihoitoja. Lääkäriliitto ei ole asiaan juuri puuttunut. Hoitajien keskuudessa uskomushoitoja harjoitetaan vielä paljon laajemmin.
Yksi kuuluisimmista uskomushoitoihin turvautuneista oli Applen perustaja Steve Jobs, joka sairastui haimasyöpään. Hän kuului siihen viiden prosentin vähemmistöön, joka olisi oikeasti voinut parantua. Jobs kuitenkin kieltäytyi leikkauksista ja halusi kokeilla vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Lopulta Jobs meni leikkaukseen, mutta liian myöhään. Jobs katui myöhemmin katkerasti päätöstään turvautua vaihtoehtohoitoihin. Hän kuoli lokakuussa 2011.
Kuolemaa pelkäävä on helposti täysin aseeton myyjän edessä, joka listaa pitkän liudan koskettavia "ihmeparantumisia".
Syöpädiagnoosi ja lähestyvä kuolema järkyttävät ketä tahansa. Sysimustana hetkenä epätoivoinen ihminen turvautuu vaikka enkeliterapiaan, keijukaishoitoihin tai mihin tahansa puoskariin, joka lupaa parantaa ja jolta saa sympatiaa.
Entinen peruspalveluministeri Paula Risikko muisteli Ylen haastattelussa, kuinka ihmiset ottivat häneen ministeriaikoina yhteyttä: Syöpäpotilaita oli höynäytetty. Joiltakin oli mennyt kokonainen omaisuus katteettomiin hoitoihin.
Ihmisten kuolemanpelko luo otolliset markkinat vaihtoehtohoidoille. Niitä kyynisten puoskareiden on helppo käyttää hyväksi.
Yksi syy käärmeöljyn menekkiin on se, että aina joku paranee. Taustalla ei kuitenkaan ole enkelipöly eikä chakranpuhdistus vaan yksinkertainen tilastomatematiikka. Taudit eivät surmaa kaikkia, osa lumelääkkeitä käyttävistä paranee itsekseen.
Käärmeöljykauppiaat rakentavat selviytyjistä myyjiään, joiden “ihmepelastustarinoilla” myydään humpuukia epätoivoisille ihmisille. Kuolemaa pelkäävä on helposti täysin aseeton myyjän edessä, joka listaa pitkän liudan koskettavia “ihmeparantumisia”. Tämän härskimpää ja kyynisempää markkinointia tuskin onkaan.
Voisi toivoa, että edes valtio kontrolloisi näitä humpuukimaakareita jollain tavalla. Poliitikkoja ei asia näytä kiinnostavan.
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen aamu-tv:n juontaja